lauantai 16. tammikuuta 2016

Maailman parannus kuvia

Rakastan kuvia. Rakastan tarinoita. Rakastan muistoja.
Olen oppinut viime vuosina paljon valokuvista, ja niiden maailma on avautunut aivan eri tavalla itselleni. Osittain tähän on vaikuttanut hyvän ystäväni opiskelu valokuvaajaksi.

 Kuopion  VB - valokuvakeskus
Mikko Savolainen : Sarjasta Suomen romaanit: romaanielämää 1960-70

Valokuvat on merkintöjä muistoista, pysähdyksiä hetkistä, jotka jäävät vain ruudulle. Ne on muutakin, kuin selfiet mitkä täyttävät sosiaalisen median, ne on muutakin kuin hehkutus hyvästä elämästä. Niiden takana on tarinoita, ja niiden kautta voidaan parantaa jopa maailmaa.


Tärkein asia itselleni on valokuvissa muistot. Vaadin monesti ystäviäni ikuistamana juhlamme ja erikoisuutemme kuviin, sillä tahdon muistaa ne hetket. Rakastan vanhojen valokuvien katsomista. Rakastan kun pystyn kuvien kautta muistelemaan elämääni ja elämään uudestaan ne hetket. Ne pienet arjen hetketkin. Arvostan elämääni enemmän nähdessäni valokuvia. Oh, olen nauranut tuolloin, vaikka muistelin sen menneen pieleen! Voi, me teimmekin noin kivaa silloin! Olemmepas muuttunut nuista ajoista.
Valokuvat tekevät elämästä enemmän elokuvaa ja hohdokasta. Niiden kautta moni pieni asia saa jälleen merkityksensä. Elämä on merkityksellistä. Elämä on arvokasta ja tahdon oppia lisää arvostamaan sitä.


Valokuvien kautta voimme parantaa myös maailmaa. Voimme parantaa yhden yksilön kuin koko yhteiskuntaa. Monien eri valokuvanäyttelyiden kautta olen huomannut niiden aiheuttamat erot ja vaikutukset. Toisinaan taiteelliset kuvat ovat lievittäneet stressiäni, vieneet minut taiteen, palon ja luovuuden lähteille. Olen päässyt käsiksi elämää vaikeina hetkinä, tuntenut vain vapautta tulkitsiessani kauniita värejä ja muotoja. Olen saanut vastakaikua tunteille ja unelmille. Tuntenut, kuinka eheydyn katsellessani nuita raameihin ikuistettuja kuvia.

Camera Opsudan, Iris, Kuopion taidemuseo

Valokuvia katsellessani olen oppinut maailmasta, ihmisryhmistä, sekä muiden vaikeuksista. Oppinut siitä, mihin meidän tulisi kiinnittää huomiota. Valokuvat ovat herätelleet minua näkemään uusia puolia. Karujen olojen ja unohdettujen ihmisryhmien kuvaaminen ovat tuoneet ilmi maailmat, jotka ovat unohdettuja. Olen oppinut valokuvien kautta romaanien, masentuneiden, asunnottomien, onnettomuuksien kuin raskaana olevien puolia. Ja kuinka merkityllistä on ollut näille henkilöille se, että heitä on saatu kuvata, että heidän asiansa on koettu tärkeäksi ja tuoda julkisuuteen?

Heijastelen valokuvien kautta myös elämääni. Ne paljastavat nimittäin paljon. Silmien ryppy, kaihoisa katse ja surulliset huulet muistuttavat ikävästä päivästä, jota en voinut paeta tekohymylläni. Yritän myös tallentaa kuviin elämää niiden kaikkine puolineen. Tahdon ryhmäkuvan, vaikkei itseä naurattaisi yhtään. Sittenpähän muistan jälkikäteen, että tuona päivänä olin olemassa tuon näköisenä, vaikka harmitti. 



Joskus valokuvattavana oleminen on opettanut minua. Ollessani mallina ystäväni kouluprojekteihin olen saanut käyttää näyttelijälahjoja ja muuttumisleikkejä. Maailman onnellisimpina päivinä onkin pitänyt heittäytyä masentuneeksi. Tavallisena arkipäivänä heittäytyä 1950- luvun maalaistytöksi. Kuinka riemullista onkaan leikkiä ja leikitellä rooleilla! Kuinka vapauttavaa on olla hetki joku muu kuin on. Ja kuitenkin ne roolit ovat olleet ja ovat joillekin todellisuutta. Minä yritän ymmärtää. Minä yritän oppia. Sillä jokainen meistä ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.

2 kommenttia:

  1. Hämmentävää nähdä sinusta nuin herkkä ja romanttisenkaunis kuva. Aivan uskomattoman kaunis. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipas kehuja! Mutta kiitos lämpimästi♥

      Poista

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)