maanantai 4. tammikuuta 2016

Juhlien leipä

Tänä vuona vietin elämäni erikoisimman joulukuun ja joulun. Olen tähän asti viettänyt sen joka vuosi aivan samanlaisena; kotona, koko perheen kanssa, korkeintaan mummo myös seurana. Tänä vuonna, en ollut kotona, en tutussa paikassa, enkä edes perheen kanssa. Koko joulukuu meni työharjoittelussa Muonion kaamoksessa. Joulunakin oli töissä, mutta onneksi niiden jälkeen pääsin ystäväni perheeseen viettämään aattoa. Huh, se oli suuri kiitosaihe ja pelastus tällaiselle jouluihmiselle!

Palasin kuitenkin perheeni pariin joulukuun viimeisellä viikolla. Yksi painava syy oli tähän siskoni ammattiin valmistuminen, sekä isäni täysien kymmenien täyttäminen. Oli tiedossa juhlat. Oli tiedossa syy leipoa jotakin hyvää. Mutta koska aikaa oli vähän, keskityin kahteen suosikkiini (rukiiset riistatortut, sekä raakakakku - heh onnistuivat paremmin kuin viimeksi), sekä yhteen uutukaiseen - Viikunaruismallasleipä. Rakastan leivän tekoa, ja erilaisten leipien. Tähän leipään otin inspiraatiota mallaspaketin kyljestä, jota kylläkin totuttuun tapaan muokkasin paljon. Oli ihana huomata, että ruisjauhoista onnistui oikeasti hyvä mallasleipä. Kukaan ei huomannut tai huomauttanut, että siinä ei ollut vehnäjauhoja juurikaan. Terveellinen on siis oikeasti maukasta ja parempaa - tämäkin oli ;)

5dl mallasmäskiä (tai pelkkiä mallasjauhoja)
5dl piimää
50g hiivaa
1rkl suolaa
250g viikunoita
3dl talkkunajauhoja
8dl ruisjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1,5dl auringonkukansiemeniä
50g oivariinia

1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita sen joukkoon hiiva. Pilko viikunat. Lisää mäski, suola, sekä auringonkukansiemenet. Alusta taikina ja lisää samalla jauhoja. Lisää loppuvaiheessa sulatettu rasva. Anna kohota.
2. Voitele leipävuoka ja korppujauhota se. Lisää taikina siihen. Voit muotoilla myös pyöreitä leipiä. Pistele leivät, voitele kananmunalla ja paista 200- asteessa n. 40-50min.
3. Leipä säilyy tosi hyvin ja on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)