lauantai 7. marraskuuta 2015

Ja vuoret kaikuivat

Afganistanilaiset sisarukset Pari ja Abdullah ovat erottamattomat. Vanhempien keskittyessä omiin elämiinsa ja isän jäädessä etäälle, ottaa Abdullah perheenpään roolin. Pikkusiskoa ei saa jättää yksin, pikkusisko ei saa jäädä vaaraan, pikkusiskolla täytyy olla kaikki hyvin. Abdullah huolehtii ja paapoo rakasta sisartaan, ja ulkopuolinen saattaa vain ihmetellä sisarrakkauden voimaa.

Kunnes... Vaikka kaiken piti olla hyvin, ja yhdessä piti elää elämä, tapahtui asioita, mitkä muuttavat köyhien Afganistanilaisten elämän lopullisesti. Matka pienestä Shadbaghin kylästä läpi aavikoiden Kabuliin irroittaa kahden pienen käden toisistaan lopullisesti heidän tietämättään.

"Löysin surullisen keijun
siimeksestä paperipuun.
Tiedän surullisen keijun
jonka tuuli puhalsi pois".

Khaled Hosseinin kolmas romaani "Ja vuoret kaikuivat" on kaunis kuvaus sisaruudesta, rakkaudesta, juurista, sekä elämän poluista. Se sisältää itseensä 9 erilaista tarinaa eri kertojien kertomana. Jokainen tarina on itsenäinen, mutta liittyvät ja nivoutuvat hienosti yhteen. Aikamatkaa käydään 1952 luvulta aina 2010 luvulle. Jokaisessa luvussa on omat kertojansa, jotka tavalla tai toisella liittyvät toisiinsa.

Olen lukenut aiemmin Hosseinilta Leijapojan ja ihastuin jo silloin hänen tyylinsä kirjoittaa ja tulkita asioita. Hossein on taitava kirjoittaja ja pidän siitä, että hän kirjoittaa Afganistanilaisista. Hänen kirjansa erottuvat kulttuurin ja tyylin takia vahvasti muista tyypillisistä Länsimaisista kirjoista. Elämäntapa on erilainen, uskonto eri, sekä maan kulttuuri. Kirjan lukeminen tuntui vielä nyt ajankohtaiselta, kun pakolaiskriisi on käynnissä. Vaikkei kirjassa puhuttu pakolaisista, on Afganistanilainen kulttuuri lähellä ihmisiä, jotka tulevat muualta tänne pakolaisina. Tämä teos ja muut Hosseinin opettavat paljon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)