lauantai 6. kesäkuuta 2015

Gluteenitonta

Gluteenittomuudesta puhutaan mediassa ja somessa paljon. Ihmiset ryhtyvät gluteenittomiksi, vaikkei heillä varsinaista keliakiaa olekaan. Itse en tätä trendiä pahemmin ymmärrä, vaikka samaan aikaan olen päässytkin tutuiksi gluteenittomuuden kanssa. Olen aina ollut utelias kokeilemaan uutta. Utelias kokeilemaan myös gluteenitonta, vaikken siihen itse koskisikaan.

Muutamia viikkoa sitten oli seurakunnassamme lähetyskahvit, jonne halusin tehdä allergigoille gluteenittomia tuotteita. Olin myös tänä keväänä kaksi kuukautta Luonto päiväkodissa - työharjoittelussa, missä oli parikin gluteenitonta lasta. Heille tarjoillessa opin myös paljon tästä ruokavalio ryhmästä. Leivoin myös heille gluteenittomia tuotteita harjoittelun aikana.

Oli mielenkiintoista tehdä muille gluteenitonta. Leipomiseen suhtautui täysin erilailla, kun piti huolehtia extra hyvin paikan siisteydestä, työvälineistä, sekä tuotteista. Huolellisuus oli uusi adjektiivi leipomisessani. Ja lähes täysin päinvastaista, kuinka normaalisti toimin (normaalisti: keittiö näyttää tornadolta leipomisen jälkeen).

 Gluteeniton piirakka

0,5dl oliiviöljyä
2 kananmunaa
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhoa
1 porkkana raastettuna
0,5dl piimää
0,5dl rahkaa

Täyte:

1 tomaatti
1dl juustoraastetta
1 kananmuna
1 iso sipuli
mustapippuria
suolaa 

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunat rikki. Lisää öljy, piimä, rahka, sekä kuivat aineet. Voitele piirakka vuoka ja taputtele piirakka siihen.
2. Valmista täyte. Raasta juusto, pilko sipuli ja tomaatti. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada piirakan päälle. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 175- asteessa 20-30minuuttia. 


Gluteenittomat keksit

4 palaa tummaa suklaata
2 kananmunaa
1dl riisijauhoja
0,5dl perunajauhoja
1dl Sokeria

1. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Raasta tummaa suklaata taikinaan. Lisää muut ainekset.
2. Paista 175- asteessa n. 5-10min, kunnes keksit saavat hieman väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)