torstai 9. huhtikuuta 2015

Elämänkerta ilman elämänkertaa

Haluaisin tietää miksi äiti on niin omituinen minua kohtaan?
Haluaisin tietää, mitä lapsuudessani tapahtui?
Haluaisin tietää, miksi isä löi?
Haluaisin tietää, kuinka elämäni kulkee?
Haluaisin tietää, kuka minä olen?

Silja oli vasta lapsi, kun hänen lapsuuttaan varjosti omituiset tapahtumat. Äiti oli lähtenyt pois kotoa muutamaksi vuodeksi, mutta palasi Siljan isän kanssa yhteen jälleen. Lapsuutta varjostavat omituisuudet ja ristiriidat. Isän rakkaus on näkyvää, mutta samalla hän käyttäytyy toisinaan väkivaltaisesti. Äidiltä tulisi hengellistä kasvatusta, mutta rakkaus on tiessään. Isä taas vihaisi uskonnollisia asioita.

Siljan elämä kulkee ja menee eteenpäin; rakastutaan, kapinoidaan, irroittaudutaan vanhemmista. Välissä tapahtuu perhe muutoksia, sekä yhteiskunnan kehittymistä. Samat kysymykset kiertävät kuitenkin kehäänsä palaten vuosien jälkeen jälleen mieliin. Silja haluaisi tietää, ja me lukijana myös.

Merja Saarnin esikoisromaani "Haluaisin tietää" oli viihdyttävä kertomus Siljasta, joka tahtoi, unelmoi, kyseli ja eli. Se seurasi päähenkilöä aina lapsuuden ensipäivistä hänen isoäidiksi pääsemiseen saakka. Yleisimmin lukemani kirjat kulkevat ajassa vain muutamista viikoista pariin vuoteen, joten oli mielenkiintoista seurata fiktiivisen sankarin elämä lähes kokonaan. Tarinaa piti uskottavana ja se voisi olla täysin totta. Se opetti ja kannusti herättäen omat kysymyksensä. Ja kenties ne suurimmat kysymykset jäivät täysin auki. Minä en ainakaan saanut vastauksia kaikkeen. Tulkintaa ja avoimuutta kirja jättää lähes ärsyttävästi auki, mutta se lienee kuuluvan kirjan luonteeseen.

Kirjassa seurataan vahvasti elämää lähestystyöntekijän silmin. Kuitenkin kenties kaikkein perimmäisin teema ja kysymykset pohjautuvat Siljan ja hänen äitinsä suhteeseen. Mikä se on? Mitä siinä on? Tulkitse sinä itse.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)