keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuin muumien myrskyissä

Joskus unelmat toteutuvat, ennen kuin niistä kerkeää edes haaveilla. Joskus unelmat kävelevät vastaan huomaamatta. Joskus huomaamme elävämme keskellä satukirjoja. Joskus lisämielikuvitus tuo elämään uusia ulottovuuksia.
 Joskus ne kaikkein huonoimmat olosuhteet tekevät elämästä kaikkein mielenkiintoisimman. Joskus myrsky vie meidät keskelle elokuvaa. Joskus elämän keskellä ei tiedä onko tämä todellista.

 Joskus retkillä oppii uusia asioita, mitä arvostaa arjessa - tasapainoa, maan pinnan tasaisuutta ja sitä ettei astiat lentele kallistuksissa.
Joskus merellä tuntee erityisesti sen, mikä on Luojan suuruus ja mahti. 

 

Kuvittelin olevani muumikirjoissa. Elämä tuntui Tove Janssonin käsikirjoitukselta. Välillä näin mielessäni merirosvolippuja ja mielessä pyöri Pirates of the Caribeat. Olin kuin merirosvo suurissa tyrskyissä.


Vinssit pyörivät. Laivat tulivat vastaan. Salakieleltä kuulostavat keskustelut vaihtuivat merimieheltä toiselle. Minä en ymmärtänyt mitään, vaikka yritin ja kyselin. Ei kaksi päivää riittänyt. Mutta riitti siihen, että sain janon kokea tämän joskus uudestaan - ja kunnolla.


Kenties olen merinainen joskus - jossain ja jonkin aikaa. 

Tai jään vain kirjoittamaan haaveellisina ihmeellisiä seikkailuita siitä, kun pilvet muuttuivat purjeveneiksi ja myrskypilvet merirosvoiksi.

 



2 kommenttia:

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)