sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Leijapoika



"Kun tapat miehen, varastat elämän", Baba sanoi. "Varastat hänen vaimoltaan oikeuden aviomieheen, ryöstät hänen lapsiltaan isän. Kun kerrot valheen, varastat toiselta oikeuden totuuteen. Kun huijaat, varastat oikeuden rehellisyyteen. Käsitätkö?"




Alunperin en tiennyt kuin kaksi asiaa: 1. kirja kertoo kahdesta Afganistalaisesta pojasta. 2. Tämä on jonkin sortin klassikko, jonka tahdon lukea sivistääkseni itseäni ja uteliaisuuttani.

Jos tahdot lukea kirjan samallatavalla kuin minä. Älä lue tätä esittelyä, vaan mene hankkimaan kirja ja lue. Joskus on hauska alkaa katsomaan elokuvaa tai lukemaan kirjaa, ilman että tietää siitä juuri mitään. Tietyllä tavalla se koukuttaa jatkamaan ja selvittämään, mitä tarinassa oikeasti tapahtuu ja sen idea on.

Khaled Hosseinin Leijapoika oli aitoa kuvausta elämästä Afganistanilaisen muslimin Amir-Ghan näkökulmasta. Kirja alkaa jostain 1970- luvulta päättyen 2002 - lukuun. Kirja on kertomus aikuistumisesta, ystävyydestä, eri kansojen välisistä suhteista, Afganistanin sodasta, rehellisyydestä, anteeksi antamisesta, sekä unelmista, joiden toteutuminen ei aina ole niin helppoa.

Tarina on fiktiivinen, mutta perustuu historiaan ja Hosseinin omaan elämään. Hänen perheellään oli Hazara vähemmistöön kuuluva palvelusperhe, jonka pojan kanssa Hosseini ystävystyi ja opetti hänet lukemaan - aivan niin kuin Leijapojassa. 

Samalla kun kirja tuntui viihdyttävälle, koskettavalle ja koukuttavalle, se opetti minua paljon. Olen pienestä pitäen kuullut uutisissa puhuttavan Afganistanista, Talibaaneista, Tsetseeneistä, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä ne oikeasti ovat tarkoittaneet. Tämän kirjan lukemisen jälkeen luulen ymmärtäväni paremmin.

Khaled Hosseini on kuuluisa monista muistakin teoksista, kuten Tuhat loistavaa aurinkoa, jonka haluan myös lukea.

Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka aion varmasti katsoa joskus. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)