sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Suklaakookoskeksit

Mikä aurinko, mikä valo, mikä kevät! Tämän vuotinen kevät intoilu on jäänyt suhteellisen myöhään, kai myös valoisuuden tulleen suhteellisen myöhään. Yleensä elämäni alkaa helmikuussa, mutta nyt se on siirtynyt maaliskuuhun. Vaikka kevät on hurjan aikaisessa, on ollut suhteellisen harmaata aiemmin. Mutta nyt, ah sinä aurinko tulit!♥

Olen alkanut lähiaikoina liikkumana, lukemaan ja leipomana taas enemmän. Vau, kolmen L:n lisääntymistä tapahtunut siis. Pidän tästä elämästä, pidän näistä tavoista.

Vietettyäni muutamia viikkoja sitten synttäreitä, leivoin kinuskikissa - blogin pohjalta tehtyä suklaakookoskeksejä. En ole mikään super keksi ihminen, mutta nämä olivat ihania. Yksiä suosikki keksejä, mitä itse olen tehnyt.


250 g margariinia
5 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
180g tummaasuklaata
1 dl kookoshiutaleita

1. Sulata margariini. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola keskenään. Sekoita hieman jäähtyneeseen margariinisulaan sokerit. Lisää joukkoon munat vispilällä sekoittaen. Lisää jauhoseos, rouhittu suklaa ja kookoshiutaleet. Sekoita taikina tasaiseksi. Nostele lusikalla tai sormilla pyöritellen lihapullan kokoisia nokareita pellille. Jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa n. 10 min.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Talvi hävisi, mutta hiihto ei

Talvi on kohta ohi, ilman että se kerkesi päästä kunnolla vauhtiinsa. En kerennyt käydä luistelemassa kertaakaan, enkä hiihtämässä kunnolla kuin pelloilla, ensilumen kilometrin lenkeillä, sekä jäällä.

Joulua ennen tein veljelleni, joka harrastaa kilpahiihtoa, mononsuojukset. Kangas oli liukasta, joka hylkii vettä. Muotoilin siitä mononpäälle sopivan kokoisen palan, leikkasin reunaan viillon, nyppineulotin, ompelin oikeat puolet vastakkain, siistin reunat ja ompelin kuminauhakuhan alareunaan. Alas ompelin vielä kuminauhan poikittain, jotta suojus pysyisi monon päällä.

On niin outoa, kun odottaa jo innolla kevättä ja kessää, mutta parin viikon päästä lähden pariksi viikoksi vielä hiihtämään ja vaeltamaan Lappiin. Ehkä fiilis nousee taas, kun siellä on sentään oikea talvi.


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Suklaata ja juustoa

Ulkona sataa vettä ja minä vietän hiihtolomaani. Pikemmin tuntuu kevätlomalle sään puolesta.

Inspiroiduin uusimman kotilieden ohjeista ja päätin tehdä juustotankoja. Sovelsin ohjetta hieman, ja tein niiden seuraksi myös suklaisia tankoja.


Näitä voi juuri ja juuri sanoa itse leipomisiksi. Voin väittää, että laiskinkin ihminen jaksaa viäntää näistä syömisiä. Tarvitset vain mielikuvitusta (tai ohjeen lukutaitoa) ja torttulevyjä. Ahkerahan tekisi ne itse, mutta omistaessaan pakastimen voi muistella joulualennuksia. 


4 torttutaikina levyä
1 kananmuna
juustoraastetta

ja suklaisiin... vaihdat vain juustoraasteen tilalle suklaa tuorejuustoa. 

Anna torttulevyjen sulaa leivinpaperin päällä. Leikkaa sen jälkeen jokainen levy neljään suikaleeseen. Tehdessäsi juustoisia tankoja, voitele suikaleet munalla, ripottele juustoraastetta ja kieritä niistä kiemuraisia tankoja. Voitele munalla päälliskuori ja ripottele juustoraastetta.

Suklaatangoissa; levitä suklaajuustoraastetta tankojen päälle, kieritä tangot samalla tavalla kuin juustoisissa ja voitele päälliskuori kananmunalla.

Paista 225 asteessa keskellä n. 10 minuuttia.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kultturellia

Kerran on annettu meille
elämä ihmeellinen,
kirkkaana loistavat värit
ilon ja ystävyyden.

Välillä kohottiin tähtiin
siivillä rohkeuden.
Matkalla ihmeitä nähtiin.
Mieli on kiitollinen.

Kaikki on tallella kyllä
pohjalla sydämen,
jokainen eletty hetki
onnen ja kaipauksen.

Anna-Mari Kaskinen

Jakob Dahlgren
 "Kuikuilija kuikuilee taideritilähärpäkkeiden välistä" - Veera.

Leena Nio, Yksityiskohtia sarjasta Paperinaama I-III,

Riitta Ikonen, Eys as Big as Plates