torstai 30. tammikuuta 2014

Murskattu




"Riko minut riekaleiksi
särje salani siruiksi
pilko minut atomeiksi
murskaa muistoni muruiksi
tallaa tietoni tomuksi
runno raivoni romuksi
polje maahan mun mielettömyys
ja se pohjaton itsekkyys

Riko minut
että ehjäksi tulla saan
riko minut hellästi
mutta kokonaan
kisko pois kaikki tarpeeton
silloin helpompi olla mun on
riko rakkaudellasi minut

Puhko minut palasiksi
älä päästä mua perille
taio suusi sapeliksi
viillä valheeni verille
tao rautaasi yli yön
läpi levon ja läpi työn
iske ivani seinää päin
iske kolmasti peräkkäin"
Johanna Kurkela
Riko minut




Lähellä rantaa aallokko tapaa
kallion uurteisen.
Tahtopisin olla kahleista vapaa
kuin tyrsky sininen.


Tahtoisin lyödä leiskuen yli
maiseman seesteisen,
allani ulapan avara syli,.
Kohina aaltojen.


Tahtoisin jylistä hetken verran
kaikkeni antaen.
Kokisin, vaikka vain tämän kerran
elämän täyteyden.”


Lähellä rantaa
Anna-Mari Kaskinen




Ps. Kuvat Minnan - koulutyötä varten. Ei, en ole oikeasti masentunut, ei en tunne oikeasti olevani aivan surkea, ruma, hyödytön ja tyhmä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Uinuu maailma

Minä tahdon nähdä kaamoksen ja elää siellä. Minua kiehtoo se. Kuitenkin tajusin vasta muutama vuosi sitten, että minäkin kohtaan jonkinasteisen kaamosmasennuksen. Elämäni alkaa helmikuussa ja päättyy lokakuuhun. Siinä välissä olevat kuukaudet ovat luomisen aikaa, kaipuuta, varjoa, humua. Rakastan myös sitä aikaa. Rakastan niitä erakko hetkiä, milloin tunnen jopa ahdistusta, tuskaa, sillä se herättää minussa luovuuden paloa. Joululomalla herätin kirjoittamiseni eloon. Elin sumussa, mutta nautin samalla siitä. Se oli kiehtovaa. Silloin huomaan myös eniten sen kaipuun ja ikävän luontoa kohtaan, ja myös Lappia.



Luonto on hurjan kaunis ja lumoava nyt. Koko maailma on värittynyt kelmeään uneen. Uneen, jossa on hyvä olla ja hengittää.


Siinä voi tuntea rauhaa, Jumalan rakkautta ja läheisyyttä, haaveilla tulevasta-  haaveilla valosta.


Minä tartun päivään ja hetkiin, tartun Isän käteen. Tartun kuusen oksiin, ja kiipeän itseni yläilmoihin. Pakkanen puree ja oksat katkeilee, mutta minä näytin - oli kesä tai talvi, minä tahdon elää kuin lapsi pohjoisen.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vuosi2013

Kolme vuotta olen kanaillut blogi maailmassa. Kolme vuotta opetellut ja laittanut itselleni ja muille iloksi juttuja ja kuvia tekemisistä ja ajatuksista.

Muutama viikko sitten vaihtui vuosi toiseen ja ajattelin senkin tähden koota tähän 2013- vuoden juttuja. En tee tyypillisesti kuukausittaista kollaasia, vaan kollaasit parhaista jutuista tietyissä kategorioissa.

Kirjat ja kirjoittaminen


Kirjoja luin tänäkin vuonna kohtuullisen paljon. Lukeminen on menee nykyään jaksottain, on pitkiä aikoja jolloin en lue juuri mitään, mutta kun kerran tartun romaaniin haluan ahmia perään useammankin. Tutustuin tänä vuonna muutamiin vanhoihin kirjailijoihin ja kirjoihin, sekä dekkarit innostivat minua uutena valtauksena. Mielenkiintoisin kirjaili löydös oli Aino Kallas, ja parhaimpia kirjoja olivat Anne Frankin - päiväkirja, Taivaan tuuliin, Uhka menneisyydestä, Punainen lumme, sekä Jari Tervon Layla.

Omaa kirjoittamista harrasti myös, ja tänä vuonna kanneskelin mukanani pientä kierrekirjasta, johon kirjoittelin kohtauksia.


Leivonta


Leivoin tänä vuonna jälleen paljon ja erilaista. Synttärilahjaksi saamani "Maailman ihanimmat leivonnaiset"- kirja innoitti leipomaan ja kokeilemaan uudenlaisia reseptejä. Hankala on nimetä suosikkireseptejä, kun teki paljon, enkä kuvakollaasinkaan ottanut kuin muutamat. Parhaimmat kokeilut olivat ehkä Rukiiniset joulutortut, Mokkabebet ja puuroleivät, Kasvishampurilaiset, Pääsiäispiiras ja Sipulipiiras.

Ompeleminen


Uusia ompeluksia tuli tehtyä tänä vuonna hyvin vähän. Koulussa tuli tehtyä muutama sisustustuote ommellen, mutta siihen se melkein jäi. Isoin juttu, minkä ompelin ja mitä olen koskaan ommellut, oli ehdottomasti juhlamekko, joka päätyi 9luokan päättäreihinkin.

Tuunaus


Pikkutuunauksia tuli tehtyä enemmän kuin ompelua. Tein myös korjausapua kavereille, joka tuotti itsellekin iloa. Eniten tykkäsin ja mitä pidinkin jonkin verran oli maksihame, ja eniten päänvaivaa aiheutti tilkkupaita. 

Neulominen/virkkaaminen


Neulomistakaan ei tullut tehtyä kovin, lähinnä joulunaikaan kahdet joululahjat. Virkkasin kuitenkin vuoden aikana purnukan kudelangoista ja yhdeksi suosikki vaatteiksi tulleen reikä neuleen.

Elämää ja luontoa


Mitä minun elämääni muuten kuului? Luonto merkitsee minulle aina paljon ja siellä tuli samoiltua tietysti. Kesän aikani sivistin itseäni museoilla ja kahdella Helsingin reissulla, ja tämän vuoden Saksan matka TeenStreetille oli yksi kohokohta, samoin kuin Ruotsin reissu. Syksyni oli muutoskeskeinen koulun vaihtuessa, ja sen myötä monia unelmia täyttyi. Helppoa aikaa se ei silti tarkoittanut, mutta erittäin mielenkiintoista ja suuresti kiitollisuutta Jumalalle antavaa♥ Ja kokonaisuudessaan koko vuosi on jälleen ollut hyvin monipuolinen, kasvattava ja suurta kiitosta aiheuttama!

torstai 9. tammikuuta 2014

Jouluhalko

Tämä on sitten varmaan viimeinen joululeivonnainen täällä. Tammikuussa ei ennää innosta tälläiset jouluherkkukuvat.

Olen jo monena jouluna halunnut kokeilla ja tehdä jouluhalon, mutta se on aiemmin jäänyt runsaiden leinnaistarjontojen tähden. Tänä vuonna sain tehtyä sitten jouluhalon Pirkkan ohjeella. Erittäin makeaa syötävää tästä tuli ja tuhtia, joten omalta osalta vain maistoin pienen palan halkoa, mutta muuten tuo näytti menevän hyvin kaupaksi. :)


Kääretorttu:

4 kananmunaa
1 ½dl sokeria
½dl perunajauhoa
½dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

Täyte:
½dl rusinoita
½dl mehua
4 liivatelehteä
1/4dl vettä
2dl kuohukermaa
250g mascarponejuustoa
100g taloussuklaata
½dl sokeria
1-2tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
3dl kuohukermaa
1rkl pikakahvijauhetta
1rkl kaakaojauhetta
1rkl sokeria
Suklaarakeita

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Havupallo

Ennen joulua meillä oli yli ihana koulupäivä. Emme tahtoneet lähteä tauoille, emme syömään, emmekä kottiin, sillä työnteko tuntui viihdyttävälle ja kiinnostavalle. Aiheeksi oli ennakkoon sanottu Luonnonmateriaalit, jonka ajattelin käsittelevän lähimetsässä vierailua tai teoriaa. Se oli kuitenkin kaikkea muuta; kokonainen päivä askartelua.

Kuunneltiin joulumusiikkia ja tehtiin havuista, kävyistä, huovista, rautalangoista, "rautakehikoista" (apua! mitä ne on oikeasti?) erilaisia tuotteita ja askarruksia. Se oli todella ihanaa tekemistä! Ja uskomatonta, että se kuuluu meidän opiskeluun ja kenties yhteen työkuvaamme myöhemmin. :)


Valmistin mummolleni havuista, kuusenoksista, kävyistä ja huovasta leikatuista sydämistä pallon. Taittelin ensiksi rautakehikosta ympyrän, jonka painelin mahdollisimman pieneksi. Upottelin sitten kehikosta läpi havutuppuja ja kuusen oksia. Lopuksi leikkasin huovasta sydämiä, joita rautalangan avulla kiinnitin oksiin, sekä käpyä. Viimeikseksi kävin ulkona hopeaspaymaalilla suihkuttelemassa ympäri palloa väriä.


Askartelupäivän lopuksi sain myös selville, että olen allerginen kuuselle. Olin epäillyt jo sitä kesällä kiipeillessäni kuusessa, kun jalkani ja käteni menivät aivan punaisille näppylöille. Nyt askartelun päätteeksi muuttuivat koko käsivarteni samanlaisiksi näppylöiksi, joita kutitti hieman. Näytin niitä opettajalle, joka totesi suoraan niiden johtuvan kuusiallergiasta.


torstai 2. tammikuuta 2014

John Keats

Olen ihastunut vanhoihin elokuviin ja klassikoihin. Vähitellen niiden juonet ja tyyli on alkanut avautumaan ja ihastuttamaan minua. Vanhoissa elokuvissa rakkaus on niin viatonta ja aitoa. Elämä on paljon rajallisempaa, mutta hienostunutta. Ihmisten väliset varallisuuserot näkyivät arjessa.

Tänä syksynä katsoimme pelkästään houkuttelevan kansikuvan takia John Keats- Yön kirkas tähti - elokuvan. Alkuun oli hankala päästä juonen sisään ja jouduin pitkään miettimäänkin, tahdonko todella katsoa tällaista elokuvaa. Sen edetessä rakastuin henkilöihin, heidän tarinaansa ja siihen, mitä elokuvassa kerrottiin.

 "Rakkaus on tehnyt minusta itsekkään. En voi elää ilman sinua. Mielessäni ei ole mitään muuta kuin ajatus, milloin näen sinut taas - elämäni tuntuu pysähtyvän siihen - sen edemmäs en näe. Olet nielaissut minut kokonaan..."

Kertomus on tositarina. Se on tarina yhdestä maailman kuuluisimmasta runoilijasta John Keatsista, joka eli 1700 ja 1800- luvun välissä romantiikan ajan loppuvaiheessa. Hän oli köyhä mies, joka tahtoi runoilijaksi. Kriitikot eivät kuitenkaan hänen elinaikanaan arvostaneet hänen tuotantoansa - tässäkään tapauksessa. Keatsin elämä oli lyhyt, mutta kaunis. Hän sairasti melkein puolet elämänsä ajasta tappavaa tuberkuloosia. Elämään toi valoa kiihkeä rakkaus naapuritalossa asuvaan Fanny Braunia kohtaan. Ja heidän tarinastaan elokuva ja kirja kertoivat, ja se tarina on kaunis. 

"Sanot pelkääväsi joskus, etten rakasta sinua niin paljon kuin toivoisit. Rakas tyttöni, rakastan sinua aina ja ikuisesti ja varauksetta. Mitä paremmin olen tutustunut sinuun, sitä enemmän olen sinua rakastanut. Kaikin tavoin - jopa mustasukkaisuuspuuskani ovat olleet rakkauden tuskaa, ja ankarimman taudinkohtaukseni aikana olisin kuollut puolestasi. Olen kiusannut sinua liikaa. Mutta rakkaudesta!"

Kuolemaan kohti kulkea Keats loi lähes uskonnon rakkaudesta. Hänen elämäänsä uskoa ja toivoa toi rakkaus. Se piteli häntä hengissä ja antoi voimaa jaksamaan henkisesti.

Elokuvan jälkeen halusin löytää John Keatsin runoja luettavaksi, niitä kun oli viljelty pitkin elokuvaakin. Suomeksi on kuitenkin julkaistu erittäin vähän hänen tuotantoaan ja löysin kotikirjastostamme vain kaksi hänen kirjaansa; Yön kirkas tähti - 99 viimeistä kirjettä ja runokokoelman.Yön kirkas tähti - kirjaversio oli täynnä Keatsin kirjeitä. Alkuun olin pettynyt, kun luulin kirjan sisältävän syötävän suloisia rakkauskirjeitä Fanny Braunin kanssa. Kirjassa oli kuitenkin paljon muillekin kirjeitä, collegoille, ystäville ja suloiselle pikkusiskolle Fanny Keatsille. En pysynyt oikein mukana, kuka ystävä oli kukin, ja keskityinkin eniten molempien Fannyjen kirjeisiin.

Runokokoelmassa oli kauniita luontoaiheisia, synkkiä ja tunnelmallisia runoja. Pidin siitä paljon. Viimeisen runon jätin kyllä lukematta, sillä se oli outo, tylsä ja liian pitkä.



"Yön kirkas tähti, ken ois kaltaises!
Niin liikkumaton silmäs loisto on
ja ajast' aikaan valvoo katsehes,
ken lailla unettoman erakon

sen yli kuohuvaisten vetten luot,
maan piirin rantaa puhtaaks huuhtovain,
tai katselet, kuin vuorenharjat, suot
syys peittää sille vaippain valkeain.

Ei - liikkumattomammin vieläkin,
nuort' armastani rintaan nojaten,
jonk' iäti mä kuohun tuntisin, -
oi lepo levoton ja suloinen:

ain elää, elää, valvoin rakkauttaan,
tai uupua ja kuolla povellaan."

Sonetti - 
Yön kirkas tähti
John Keats