maanantai 29. joulukuuta 2014

Pitsikuppi

 Joulunalla löysin kirjastosta ihanan tunnelmallisen "Kotilieden joulu"- kirjan. Suurena fanina tuota kansakuntamme naisia palvelevaa lehteä kohtaan selailin kirjaa intoa puhkuen samalla, kun valmistelin joulua. Sivujen välistä löytyi niin ruokareseptejä, leivonnaisia, käsitöitä, kuin lahjojen pakkaamisvinkkejä. Ja koko homma alkoi pikkujouluista ja päättyi vasta loppiaiseen. Tuollaisesta kirjasta olisi hyötyä siis pitemmäksi aikaa.


Kirjan sivuilta pomppasi esiin myös eräs joululahja, joka ihmetytti mutta laittoi minut toimimaan. Tärkätty pitsiliina. Tärkkäys on ikivanha menetelmä, ja kuulmea oma mummonikin on sitä ennen tehnyt minun tietämättäni. Minulle tämä kuulosti uutukaiselle ja upealle, vaikka äidille hehkuttaessani se olikin täysin vanhaa.

Etsimme kotoamme vanhan pitsiliinan, jonka tärkkäsin kupiksi parhaalle ystävälleni. Koriin tein vielä mausteista mustaa teetä, sekä irtoteetä, joista kerron myöhemmin.

Itsestäni tärkkäys kuulosti mainiolle. Kuppeja ja kippoja voisi näin helposti valmistaa itse! Ja vieläpä oikein sieviksi. Ehkä teen jollekin toiselle samanlaisen suloisuuden.

1:1 sokeria ja vettä. Tällaiseen kuppiin meni 1dl vettä, 1dl sokeria.
1. Etsi pitsiliina, sekä sopiva astia muotiksi sille.
 Vuoraa muottikulho elmukelmulla, jottei sokerilientä tartu siihen.
2. Keitä vesi kiehuvaksi ja liueta sekoittaen sokeri siihen.
Upota liina sokeriliemeen ja anna vaikuttaa muutama minuutti. 
Puristele liinasta ylimääräinen neste pois ja taputtele kauniisti muotin päälle. 
Anna kuivua n. vuorokausi. Jos liina ei ole kuivunut, valele sen pinnalle lisää sokerilientä.
Kuivumisen jälkeen ota kuppi pois. Näin tuli valmista!


perjantai 26. joulukuuta 2014

Puolukkamustikkaglögi

Joka syksyn puolivälissä mieleeni hiipii ajatus: Kuuma glögimuki ja pakkasmaisema.
Pienoiseksi pettymykseksi huomasin asian jääneen enemmän ajatuskuplaksi. En ollutkaan niin glögi ihminen, kuin mielissäni kuvittelin olevani. Sen sijaan olen innostanut jouluteestä, siinä on niin vahvasti joulun makua ilman glögin hieman ällöä makeutta.

Tänä jouluna halusin antaa mummoilleni erilaiset joululahjat. Vanhoilla ihmisillä on jo kaikkea, eivätkä he oikeasti tarvitse enää tavaraa. Itselläni molemmat ovat kuitenkin sen verran iäkkäitä, että itse tehdyt ruoka lahjat ilahduttavat oikeasti. Niinpä leivoin useaan otteeseen heille ruokakorit.

En ollut koskaan aiemmin tehnyt itse glögiä. Koulussa kokeilimme porukalla sen tekoa piispojen kuusen haku - reissua varten, mutta täysin itsenäisesti kokeilin sitä kotona. Hieman mallia otin Kotilieden joulukirjasta, mutta sovelsin ohjetta oman mieleni mukaan paljon. Hyvältä koemaistiaiset maistuivat.


1,5l vettä
3dl puolukoita
2dl mustikoita
2 kanelitankoa
½rkl tähtianista
½rkl kokonaisia neilikoita
1dl sokeria
½dl hunajaa

1. Keitä marjoja n. 20 minuuttia. Siivilöi marjat pois ja lisää mausteet. Keitä kiehuen 10minuuttia ja anna tämän jälkeen glögin maustua n. 1h liedellä. Maistele makuja ja varmista oman makumieltymykseesi sopivat mausteet.

torstai 25. joulukuuta 2014

Virkattu unimaski

Joulu, tuo ihanin juhlamme ja aikamme vuodessa. Sen ylistäminen voisi ulottua minulla jokaiseen postaukseen, mutta en kuitenkaan tee sitä. Lahjojen antamisestakin voisin myös puhua, sekä käsillä tekemisen riemusta. Mutta kenties kerronkin vain siitä, kuinka selättää aikanaan tuleva valkeus, sekä huono unisuus. Rakkaudesta ystävyyteen.

Unimaskeja olen tehnyt aiemminkin, mutta nyt tein ensimmäisen kerran sen virkkaamalla. Virkkasin kaksi ympyrää, jotka yhdistin välisilmukoilla yhteen. Ympärykset virkkasin eri langalla ja puolipylväillä. Fleece kankaasta leikkasin maskin kokoisen mallin, jonka ompelin virkkauksen päälle ja lisäsin kuminauhat. Maski on lämmin, vaikka talvipakkasilla, mutta hengittävä kesä öihinkin. 



tiistai 23. joulukuuta 2014

Ovi raollaan on


”Pipareita
lunta
haavetta, vaiko unta?

Koristeita
tuoksuja
saankohan suukkoja?

Tunnelmaa
taikaa
joulu on Vapahtajamme aikaa.”

”Lunta tuiskuttaa
se pihapiirin valkeaksi saa

Pipareita ja torttuja
nyt ei enää syödä korppuja

Joulu,
minä odotin jo sinua!”



"Minä etsin sinua kaikkialta
etsin lahjakääreitten ja kultanauhojen kanssa
etsin mukanani kaulimet ja reseptit
etsin ja etsin

Minä etsin sinua lapsuudesta
etsin joulupukkien taikuudesta
etsin tonttujen tavaratalosta
minä etsin ja etsin

Minä etsin sinua kiireestä
etsin touhun ja siivouksen lomassa
etsin kanssa kauneimpien laulujen
etsin ja etsin

Etsittyttyäni
ihmeteltyäni
joku koputti olkapäilleni kysyäkseen
'miksi yhä etsit,
kun olen ollut sydämessäsi ja lähelläsi aina?'"


"Joku kuiskasi korvaani
sanoi sanat lohduttavimmat
sanoi kuiskeen taivaalta
kuiskeen Rakkaudelta

Minä hiljensin melut ja hälinän
hiljensin maailman ja tärinän
kuullakseni
rauhoittuakseni
muistaessani
kuiskaajani."

"Annan sinulle pikkuisen
annan sinulle rohtusen
annan sinulle rakkauden
-Joulun Tähdeltä

Annan sinulle lämpöä
annan sinulle lohtua
koska kaiken sen vain saamme
- Taivaan Isältä."


"Valot himmenee maailmassa
valo himmenee ihmis sydämissä
miksi pimeys
miksi kaamos
miksi alituinen tummuus
varjostaa tän maan?

Sytytätkö kynttilän
annatko sen loistaa
kasvatatko liekkiä sen
kukoistamaan?

Tule liekikseni
tule sytyttimikseni
tule vierustustoverikseni
yhdessä olemme
kuin kynttiläkruunu. "

perjantai 19. joulukuuta 2014

Rakkaudesta antaa

Joulu. Sinä ihanainen, sinä aina niin kultainen. Sinä sydämeni täyttäjä ja rakkauden moottori. Joulu, sinun ansiosta muistan taas, mitä on käsillä tekeminen.

Käsityöt eivät näyttäydy elämässäni läheskään samassa roolissa kuin muutama vuosi sitten. Yläasteen alkupuolella tilasin suuri käsityö- lehteä ja neuloin ja ompelin viikoittain. Vielä pari vuotta siitä jatkoi ilman lehteä tekojani ja tuunailin usein itsellenikin vaatteita ja tuotoksia. Vähitellen homma unohtui, ja ompelukone jäi pölyyttymään kaappiinsa.

Toisinaan huomaan kaipaavani käsitöitä. Toisinaan totean sen vain olevan tältä ajalta ohi. Nyt olen keskittynyt muihin asioihin, eikä ihminen voi olla taipuvainen kaikkeen.

Joulun perinteistä en silti luovu. Pienenä tyttönä alkanut joululahjojen värkkääminen, ihmisten ilahduttaminen ja muistaminen ovat kantaneet näihin päiviin asti ja tulevat pysymään niin kauan kuin kädet liikkuvat. Rakkaus käsitöihin palaa vanhana muistona, jolloin virkkuukoukut, puikot ja ompelukone löytävät paikkansa käsissäni, kuin ne kuuluisivat joka päivä muulloinkin. Väkerrän edelleen - hutiloin edelleen. Teen edelleen itse keksittyä, järjettömiä ja vinoja töitä. Teen edelleen väärinpäin ommeltuja asusteita ja tiputtelen silmukoita väärissä kohdissa. Mutta suurimpana pysyy rakkaus. Rakkaus antaa. Rakkaus jakaa.



Oikean puoleinen sydän:

Tee kuten isoäidinneliö, mutta vain kolmelle sakaralle. Viimeisissä kierroksissa tiivistä neulosta sydämen syvennyksessä virkkaamalla silmukoita yhteen.

Vasemman puoleinen (Suuri käsityö lehdestä):

Tee langasta aloituslenkki ja virkkaa siihen 12 ks, kiristä lenkki ja sulje renkaaksi 1 ps:lla 1. ks:aan.
Tee 7 kjs ja jätä 1 ks väliin, 1 p seuraavaan ks:aan, 2 kjs ja jätä 1 ks väliin, 1 pp (= pitkä- eli kaksoispylväs), 3 kjs ja jätä 1 ks väliin, 1 pp, 2 kjs ja jätä 1 ks väliin, 1 p, 7 kjs ja jätä 1 ks väliin, 1 ps, siirry 1 ps:lla viimeiseen ks:aan.

Tee vielä yksi normaali kierros tekemällä pylväs silmukoita. Viimeinen kierros tee puolipylväitä, ja virkkaa pieni lenksu sydämelle.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Suolarinkelit - Laugenbrezeln

Kesästä on kulunut jo kuukausia, mutta silti olen unohtanut julkaista yhden kesällä leipomani asian. Kuvat muistuttavat kesästä, mutta näitä herkkua voi täysin tehdä, vaikka näin joulun alla.

"Maailman ihanimmat leivonnaiset" - kirjasta löytyi tämä herkullinen saksalaisten suosikki herkku; suolarinkilät. Minä en ole todellakaan mikään rinkeleiden ystävä, en syö niitä juuri koskaan. Mutta näitä itse tehtyä rinkeleitä söin mielelläni. Ja ne olivat yllättävän yksinkertaisia tehdä.

(10kpl)

1½dl maitoa
1dl vettä
25g hiivaa
1tl suolaa
1tl sokeria
6½dl vehnäjauhoja
50g voita

Keittovesi:

2l vettä
3tl ruokasoodaa

Päälle:
keltuainen
suolahiutaleita tai karkeaa merisuolaa

1. Lämmitä maito ja vesi kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää suola ja sokeri sekä suurin osa jauhoista. Vaivaa taikinaa hetki. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja kohota se lämpimässä peitettynä kaksinkertaiseksi. 2. Jaa taikina jauhotetulla pöydällä kymmeneen osaan. Pyöritä palat pitkiksi tangoiksi ja kierrä rinkeleiksi. Peitä ne liinalla ja jätä hetkeksi kohoamaan. 3. Kiehauta vesi ja sooda. Keitä yhtä rinkeliä kerrallaan muutama minuutti ja nosta leivinpaperin päälle. 4. Voitele rinkelit keltuaisella, ripota pinnalle suolaa ja paista 200- asteessa n. 15 minuuttia, kunnes rinkelit ovat kullanruskeita.


Pientä faktaa kirjasta saksalaisten perinteisistä suolarinkeleistä:

"Rinkilöiden synnystä kerrotaan monenlaisai tarinoita. Yhden version mukaan joukko väsyneitä munkkejä seisoi työpäivän jälkeen kädet puuskassa pellon laidalla odottamassa päivän olutannostaan, kun luostarin leipuri näki heidät ja päätti pyöräyttää asennon mukaisen olutleivän eli Brezelin. 
Toisen selityksen mukaan rinkeli on saanut muotonsa jo ennen kristinuskoa. Taikinalenkki kuvaa vuoden kiertoa ja auringon matkaa taivaankannella. Kolmannen perustelun mukaan rukousasentoa symboloivia rinkeleitä syötiin aikaisemmin paastonaikaan. Nykyään rinkeleitä mutustellaan niin pehmeinä kuin kuivattuinakin. "


perjantai 12. joulukuuta 2014

Juurespiirakka

Pienenä inhosin lanttua. Oli kauhistuttavaa syödä koulun porkkanaraastetta ja huomata samalla sen sisältävän jotain ylimääräistä: vaaleita lantturaasteita. Koskaan en koskenut lanttulaatikoihin, ja muutenkin pyrin välttelemään sen syöntiä. Tänä vuonna siihenkin on tullut muutos.

Viime sunnuntain avantouinnin jälkeisissä tunnelmissa tahdoin leipoa jotakin terveellistä iltapalaa. Jääkaapissa löytyi ylijäämä perunoita, kasa lanttuja, sekä porkkanoita. Päätin kokeilla jotain erilaista piirakkaa, tekemällä pohjan perunasoseesta, sekä täyttämällä sen juureksilla. Minkäänlaista ohjetta minulla ei ollut, enkä ollut aiemmin ohjeestakaan tehnyt, mutta tämä onnistui todella hyvin. Muutkin tykkäsivät ja maku oli nautinnollinen ja pehmeä. Teen tätä taatusti uudestaan! Ja se mikä reseptissä on myös hyvää ja huomioitavaa, että siihen voi täysin käyttää tähde perunoita yms. :)


Pohja:

4 pientä perunaa
1½dl ruissihtijauhoja
1dl kaurahiutaleita
3/4tl suolaa
½dl oliiviöljyä
1 kananmuna
3/4dl rahkaa

Täyte:

1 suuri porkkana
½ lanttua
2dl juustoraastetta
1 kananmuna
3/4dl raejuustoa
oreganoa
mustapippuria
yrttisuolaa
valkosipulimaustetta

1. Muussaa perunat. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirakka vuoka ja taputtele taikina kaurahiutaleita hyväksi käyttäen pohjaan. 2. Raasta porkkana, lanttu, sekä tarvittaessa juusto. Sekoita joukkoon muut ainekset. Lisää täyte piirakan päälle ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. 3. Paista 175- asteessa 25 minuuttia. 


maanantai 1. joulukuuta 2014

Leijonan kesyttäjä

Kivun sattuessa ei auta muu kuin käpertyä sohvan nurkkaan ja toivoa sen menevän pian ohitse. Joskus tekee mieli karjua, vaikka tietääkin ettei villipedon kutsuhuudot lievitä muuta kuin mielipahaa.


Kivun helpottamiseksi ja muita ilahduttaakseni teon lämpötyynyn. Tein tällaisen jo viimevuonna siskolleni, mutta jouluaattona avatessamme lahjoja tajusimme merkittävän virheen siinä: Vetoketjullista pussia ei voi laittaa mikroon. Tänä vuonna päätin korvata virheeni tekemällä uuden lämpötyynyn siskolleni, ilman vetoketjua. Entisen pussin voin lahjoittaa mukaan täyttämättömänä, sillä nyt se saa oikeuden uuteen elämään uusissa tarkoituksissa.


Lämpötyynyyn leikkasin sammaleen vihreästä fleecehuovasta n. 30cm x 40cm palan. Ompelin etupuolelle kaksi lapsen tekemän näköistä sydäntä, sekä kirjailin käsin keskelle "Kaunis" - muistuttamaan ihanaista naiseuden kruunuamme. Kun kipu sattuu, voimme muistaa olevamme silti kauniita. Karjumisista ja ärripurreista huolimatta.


Ompelin fleecen oikeat puolet vastakkain jättäen pienen aukon yhdelle sivulle. Täytin aukosta pussin lähes täyteen linnuille tarkoitettuja auringonkukan siemeniä. Ompelin käsin aukon suun kiinni ja eikun testaamaan! Lämmitin tyynyä mikrossa pariminuuttia saaden sieltä höyryävän kuuman, hieman pahanhajuisen, sekä kostean tyynyn. Periaatteet toimivat, mutta pari juttua kannattaisi tekijän muistaa:
Fleece on pehmeä ja kiva kangas, mutta päästää läpi kosteutta tuoden outoa hajua ja kosteutta. Joku muu kangas olisi siis parempi.


Noh, toinen kerta ja jo parempi. Seuraavalla kerralla yksi uusi oppi jälleen mielessä.








perjantai 28. marraskuuta 2014

Katri Vala








Raili Mikkanen on tehnyt merkittävän työn historiallisten nuorten kirjojen parissa. Jo useaan kertaan hänen hänen kauttansa päässyt tutustumaan merkittäviin suomalaisiin kirjallisuuden sankareihin. Edellisellä kerralla hän romaanin muodossa toi lähelleni Aino Kallaksen, ja tällä kertaa Katri Valan.


Katri Vala oli minulle täysin tuntematon nimi ennen tätä kirjaa. Sinänsä jännä, sillä hän on yksi merkittävimpiä suomalaisia naisrunoilijoita, ja eli samoihin aikoihin kuin Aino Kallas, sekä Eino Leino. Ehkä olin nähnyt hänen nimensä Kallasta tutkiessani, mutta unohtanut tyystin nimen, tai sitten Kallas ei puhunut Valasta.


Raili Mikkasen teos: "Runokirje; kertomus nuoresta Katri Valasta", avasi minulle upean elämän Katri Valasta. Sain kuulla, kuinka tavallisesta nuoresta naisesta tuli oman unelmansa toteuttaja ja merkittävä naisrunoilija hänen aikakautenaan. Kirja kuvaili myös realistisesti 1910-1920-luvun opiskelijaelämää ja tavallisten nuorten ajatuksia. Se myös selitti, miksi Vala oli kirjoittanut tietynlaisia runoja, ja mitä ne todellisuudessa tarkoittivat. Ja kuinka niin kovasti saavuttanut nainen, pystyi elämään samanaikaisesti syvimmissä masennuksen kourissa.


SANAT

"Tukehdun virtaan, joka on minussa.
Siellä on monia sanoja, huutoja, sopertelua,
mutta ne kaikki tekevät minut surulliseksi,
ei ole sanoja, joista uneksin.

Kevät seisoi valkean puun alla,
kevät ampui kultaisen nuolen taivaan lakeen.
Juoksin hennonvihreään metsään.
'Oi värisevä nuoli taivaankannessa,
sinussa on sanani!' huusin.

Hiljaista, tukehdun virtaan.
Silloin näen ruohon ja puut:
niillä ei ole sanoja,
mutta ne ovat loistava sotajoukko,
niiden äänettömyys on väkevämpi kaikkia sanoja."


Raili Mikkasen myötä lainasin myös paksun Katri Valan "Kootut runot"- kirjan. Siihen oli koottu kaikki Valan julkaistut runot, sekä muutamia ennen julkaisemattomia. Oli mahtava päästä lukemaan niitä, kun tiesin Valan elämänkerrasta! Lukukokemus oli täysin erilainen, mitä yleensä vanhoja runoja lukiessa. Minä tiesin, mitä hän tarkoitti kuvaillessaan masennusta - hän itse oli sillä hetkellä ollut masentunut. Minä tiesin, mitä hän tarkoitti verratessaan Kreikkaa rakkauteen - hän itse kuvaili tapahtumia niin kohdatessaan rakkautensa.


Katri Valan aihepiirit olivat laajoja. Hän käsitteli runoissaan niin luontoa, rakkautta, kuolemaa, Raamattua kuin vanhoja mytologeja. Hän oli aikanaan kiistelty runoilija keksiessään uuden vapaamittaisen runorytmin, mutta se tekee hänestä juuri kiintoisan. Hän kirjoitti selkeitä runoja, joita on helppo ymmärtää, ja jotka sisältävät upeita kielikuvia. Hänen runoissaan on voimaa, mikä hengittää.

RUNON SYNTY

"Sydämeni oli tallattu puutarha,
kukaton, autio,
arkipäivän kovat askeleet
kumisivat lakkaamatta yli,
mutta minä odotin.
Syvällä mullan pimeydessä kuohui,
yön hiljaisuudessa silmujen hennot päät
napsahtelivat jäykkään kamaraan.








tiistai 25. marraskuuta 2014

Voitelupussi

Valkeana hohtaa jo maa, mutta silti kaipaan lunta tuiskuttavaa. Ensilumenlatuja on avattu ympäri savo, ja kävin viime viikolla testaamassa perinteiseen tapaan lähiseudun ladun. Aiempina vuosina on ensimmäinen hiihtokerta tuntunut kamalalle; hengitykseen on ottanut, lihaksissa tuntunut liikaa, eikä hommassa maistu mikään! Eikä asiassa ole auttanut se, että lenkki on vain kilometrin mittainen...
Tänä vuonna, kun urheilu on maistunut aivan erilailla kuin aiemmin, oli hiihtokin koukuttavaa ja nautinnollista! Pystyin vain nautiskelemaan siitä, ja vasta muiden haluttua poistua paikalta, myönnyin lähtemään. En malta odottaa, että lunta tulisi kaikkialle hyvin. Hiihtäminen on parasta!


Jokavuotuinen joululahja rumpa on päässyt minulla käyntiinsä. Veljelle on aina hankala keksiä lahjoja, sillä hän harvemmin pyytää mitään, ja miehille muutenkin on hankalampi keksiä - varsinkin itse tehtyä. Rakkaus hiihtoon on kuitenkin hänen vallitsevimpia asioita. Siksi tänäkin vuonna hän saa minulta siihen liittyvää varustusta: Voitelupussin.

Ompelin kaksi kiiltävää n. 15cmx30cm kangasta yhteen, käänsin kankaat. Ompelin kankaat pussiksi. Ompelin ulkopinnalle mustasta farkkukankaasta lapun, ja käsin ompelin siihen "Voiteet". Pussin yläsuusta pusin muutaman sentin pois ja pujotin narun. Wolaa, pussi on valmis. Toivoisin, että tästä voisi olla hyötyä hiihtoreissuilla, jolloin mukaan haluaa ottaa vain muutaman varavoiteen. Pieni pussi mahtuu pieniin taskuihin, ja näin helppo kuljettaa.


torstai 20. marraskuuta 2014

Komedia Mollissa

"Ullakolle vievät portaat kulkivat yläkerran kahden huoneen välistä. Kun Nicon huoneen seinälle rakennetusta kiinteästä kaapista irrotti toisen, portaidenpuoleisen sivuseinän, sen takaa paljastui tyhjä tila, jossa mahtui olemaan piilossa." s. 119 

"Marie tajusi, että sellaiset sanat kuin lähimmäisenrakkaus tai isänmaallinen velvollisuus tai kansalaistottelemattomuus olivat vain heikko kajastus niistä syvimmisstä tunnoista, jotka olivat alun alkaen saaneet Wimin ja hänet päättämään, että he halusivat tarjota vainotulle ihmiselle suojapaikan omassa kodissaan." s. 57


Juutalaisvainot ovat pahimmillaan, ja sotakoneet jylläävät päivästä toiseen taivaissa. Ihmiset päivittelevät saksalaiskoneiden tuloa ja pelkäävät, milloin pommit osuvat heidän kohdalleen. Mutta kaikkein eniten pelkäävät he, joita ei koneet pommita, mutta joiden uskontoa pidetään niin pahana, että heidät tapettaisiin heti heidät löydettäisiin.

Hollantilaispariskunta Wimm ja Marie päättävät auttaa sodan murjomassa Hollannissa ihmisiä. He päättävät ottaa pieneen kaksikerroksiseen taloonsa juutalaismiehen, jotta hän saisi elää. Pariskunta päättää ottaa taloonsa salaisuuden, jota kukaan ei saa tietää. Ei edes omat sukulaiset tai naapurit.

Salaisuutta on varjeltava. Salaisuuden takia on uhrauduttava. Ei valoja tiettyyn kellon aikaan, ulos vain kerran kuussa, kun kuu ei valaise. Piilouduttava komeroon, jos maitomies tai siivooja saapuu. Eikä pienintäkään ääntä saa kuulua. Hiivi tossuilla, äläkä ainakaan kävele sukkasillasi.
Wim ja Marie haluavat pitää huolta vanhemmat juutalaismiehestä, mutta samalla he riistävät häneltä onnen, mitä vapaus toisi. Kenen terveys kestää? Kenen salaisuus pitää? Voiko kehenkään enää luottaa?

Hans Keilson (1909-2011) on Saksalais-hollantilainen kirjailija, joka itse joutui juutalaisena juutalaisvainon kohteeksi. Hän halusi auttaa draumatoituneita juutalaisia psykoanalyytikon ammatissaan, sekä kirjoitti kaksi tosielämään perustuvaa kirjaa "Komedia mollissa", sekä "Vastustajan kuolema".


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Banaanisämpylät

Olen rakastanut aina banaania. Tänä syksynä olen huomannut suorastaan hullaantuvani tuohon etelämaiden hedelmään. Olen keksinyt lukuisia tapoja käyttää banaania; myslissä, puurossa, leivän välissä, kanan kanssa, kakuissa, smoothiessa... Ja lisää tahdon oppia!

Viikonloppuna meillä oli liikaa banaania, ja osa niistä oli jo melko mustia. Päätin kokeilla tehdä niistä sämpylöitä, ja niistä tuli hurjan hyviä! Muut perheenjäsenet kehuivat myös, sillä ne maistuivat banaanin ansiosta makealle olematta kuitenkaan makeita leivonnaisia. Näin ne sopeutuvat erinomaisesti kahvin kanssa kuin "normaaliin" syöntiin.


3 banaania
1,5dl kaurapuuroa
1,5dl vehnäjauhoja
2,5dl ruissihtijauhoja
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
1dl auringonkukansiemeniä 

1. Muussaa banaanit. Sekoita sooda ja leivinjauhe jauhoihin. Sekoita kaikki ainekset yhteen. 2. Vaivaa taikinasta pallo. Muotoile sämpylöitä pellille ja paista 175- asteessa n. 15 minuuttia.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Minun unelmani

"Syvimpien haaveidensa edessä ihminen tuntee olonsa alastomaksi." - Tuija Raappana :Unelman historia


Unelmia ja toiveita. Salattuja haaveita, maailmalle huudettuja ääniä. Intohimoa, rakkautta, kivun tuottamista rikkinäiselle, ihailua ja haaveilua.

"Ihminen tarvitsee unelmia. Ilman unelmia, voisiko olla tavoitteitakaan? Ja jos ei olisi tavoitteita, ei voisi olla motivaatiotakaan. Jos taas ei olisi motivaatiota tai inspiraatiota, kukaan ei pääsisi toteuttamaan itseään." - Sofia Jalonen : Unelmia, unelmia...

Toiset heistä halusivat muuttaa maailman paremmaksi paikaksi. Toiset tahtoivat menestyä harrastuksessaan maailman tähdeksi. Toiset tahtoivat tulla samanlaiseksi kuin äitinsä. Toiset tahtoivat laihtua olemattomiin. Toiset päästä vapauteen nuorisokodista. Toiset tahtoivat matkustaa maailman ympäri. Toiset tahtoivat olla joutsenia. Toiset tahtoivat oppia elämään lapsensilmin. Toiset tahtoivat parantua terveeksi.

"Talven pimeydessä yksinäinen pöytävalo paljastaa huoneen salaisuudet ja minä seuraan hiljaa varjoista kaukaista unelmaani, jota en enää tahtonutkaan omakseni. Unelmani oli tulla lasilinnuksi ja lentää tuulen mukaan..." Mila Topra : Unelmissa sai sieluni siivet korviensa taa

Niin paljon unelmia, joista jokainen on tosi näille nuorille. Tuntui suloiselle lukea, kuinka paljon erilaisia, mutta myös samanlaisia unelmia nuorilla on. Heillä oli kauniita ajatuksia, suorastaan aforismeja, mutta myös suloisia tarinoita kuvitteellisesta elämästä. Ehkä joku päivä, nämä tarinat muuttuvat tosiksi ja he elävät unelmiaan, ehkä he huomaavat elävänsä sitä jo nyt?

"Sävelet kaatoivat heidät toistensa syleilyyn, voimakkaat käsivarret tukivat heikompiaan, katseet kohtasivat ja viulun ääni häilyi kuulumattomiin. Sellon aloittaessa tanssijat menettivät herkkyytensä, he tavoittelivat tosiaan, kädet hapuilivat kasvoja ja etsivät sijaa samalla kun huulet hapuilivat tyhjää, unelmoivat paikastaan." Roope Laukkanen : Tanssijat

Kaikki nämä unelmat ja kymmenet muut on kirjoitettu "Pestä tukkani sadevesisaavissa"- kirjaan, johon on koottu 9lk nuorten tekemiä novelleja unelmista. Toiset olivat hyvinkin ajatuksia herättäviä, toiset toistivat samaa, mitä muut. Toisissa novelleissa oli iloa, mutta toiset aiheuttivat surua. Mitä sinä ajattelet heidän unelmistaan? Mitä sinä ajattelet unelmista?

Minä unelmoin myös. Minä haaveilen. Ja minä tahdon nähdä niiden toteutuvan. Koska elämä on liian hieno seikkailu hukattavaksi.



lauantai 8. marraskuuta 2014

Tarinat

Täynnä
sydän pursuaa täytettä
sydän pursuaa sanoja
tahdon kirjoittaa paperille maailman
tahdon tuottaa esiin tekstin ja sanat
tahdon purkaa sen, mitä sydän tykyttää ja mitä se tahtoisi vuodattaa


Kirjoittaminen on sydämen tehtävä. Se on sydämen pakotie ja onnenlähde. Suurimmat tunteet se kirjoittaa tarinaksi, ihmeellisimmät maisemat se virittää maisemiksi, joita ei ole olemassa. Ripauksen unimaisemaa se virittää saduiksi.

Minun päässäni on keskusteluja
minun päässäni on unelmia
minun päässäni on tarinoita


Minä rakastan tarinoita
minä rakastan kertomuksia
Kerrotko sinä yhden?

Tahdon tuntea ihmisten kohtaloita
ihmisten suurimpia onnia ja suruja
tahdon tietää, mitä tapahtui kun Hitler halusi olla paha
tahdon tietää, kuinka ihmiset piileskelivät tunneleissa
tahdon tietää, voiko pahan takana olla mitään hyvää?


Olen elänyt tunteissa,
olen ahminut järjen teillä
mutta suurimmat elämykset elänyt tarinoiden kautta.

 Tarinoissa on henkilönsä
ja sinä olet sen päähenkilö
- sinun tarinassasi. 

maanantai 27. lokakuuta 2014

Puolukka- omena leipä

 Lauantai illan harmaudessa minuun iski pitkästä aikaa leivontakärpänen. Omenoitten ja puolukoiden täyttäessä pakastimet päätin etsiä reseptin, jossa hyödyntää niitä. Löysinkin sellainen Maku- lehden sivuilta, mutta terveellisyyden nimissä päätin muokata sen omanlaiseksi.

Leivästä tuli ihanan mehevä ja pehmoinen. Omenat ja puolukat toivat leipään kosteutta, jolloin sen tuoreus säilyi hyvin.
 
3dl grahamjauhoja
1dl ruissihtijauhoja
1 ½dl neljänviljan hiutaleita
1 ½tl suolaa
3tl leivinjauhetta
4dl omenahilla
2dl puolukoita
2kpl valkuaisia

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon omenahilla sekä puolukat. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele varovasti taikinaan. Voitele leipävuoka ja jauhota se leseillä. Paista omena-puolukkaleipää 200 asteessa noin tunti. Kumoa vähän jäähtyneenä.






torstai 23. lokakuuta 2014

Tyttö ja Helmikorvakoru

"Olin kävellyt tätä katua pitkin koko ikäni, mutten ollut koskaan ennen ollut niin tietoinen siitä että koti jäi selkäni taakse. Mutta kun pääsin kadun päähän ja käännyin pois perheen näkyviltä, minun oli hiukan helpompi astella määrätietoisesti ja katsella ympärilleni. Aamu oli vielä viileä ja taivas levittäytyi matalana Delftin ylle kuin harmaanvalkoinen lakana, sillä kesäaurinko ei ollut vielä riittävän korkealla polttaakseen sitä pois." s. 21

Vuonna 1664, 16-vuotias Griet lähtee lapsuudenkodistaan palvelutytöksi taitelija perheeseen. Hän saa vastuullisen tehtävän siivota kuuluisan taidemaalarin Johannes Vermeen ateljee, jonne kenelläkään perhee jäsenellä ei ole asiaa. Jokainen esine, minkä Griet aikoo pyyhkiä, pitää mitata tarkoin ja laskostaa täysin oikein, jottei kallisarvoisten taideteosten mallit menisi pilalle. Griet tekee työnsä hyvin, vaikkei kaikki pidäkään hänestä ja osa perheen lukuisista lapsista, yrittävät saattaa hänet vaikeuksiin. 

Griet joutuu piikana kuvioihin, mistä kukaan muu ei saa tietää. Hänellä on salaisuuksia ja sopimuksia, mihin hänellä ei ole valtaa sanoa mitään. Hänhän on vain nuori, kaunis, suurisilmäinen piikatyttö.


Tracy Chevalierin luoma kertomus perustuu Johannes Vermeerin kuuluisaan "Turbaanipäinen tyttö"- tauluun. Tuo turpaanipäinen tyttö on Griet. Kirjassa esiintyy lukuisia muitakin Vermeerin kuuluisia maalauksia, joten se tarjoaa annoksen taidehistoriaa mielenkiintoisella tavalla. Kirjan yksi päähenkilö pariskunta on myös Rijksit, jonka niminen on myös Amsterdamin Rijksinmuseo, missä suurin osa Vermeerin tauluista nykyään sijaitsee.

Kolmen viikon Hollannin opintomatkallamme, vierailimme yhden iltapäivän ja illan Amsterdamissa. Aikaa ei ollut käydä turistikohteissa, mutta kävimme tietämättöminä Rijksinmuseon aulassa ja myymälässä. Kuulimme myös maailman ihaninta katuviulunsoittoa. Vielä tuolloin en arvannut, missä olimme käyneet. Tuon upean talon sisuksissa olisi ollut upeat Vermeenin taulut, mistä pari päivää Amsterdamin vierailun jälkeen aloin lukemaan. Olen silti niin iloinen, että pääsin edes lähelle tauluja. Joku päivä matkustan vielä uudestaan Hollantiin, ja vierailen niissä turistipaikoissa, minne en tällä reissulla kerinnyt.




maanantai 20. lokakuuta 2014

Lentäen elämään

Lennän uusiin ulottuvuuksiin
lennän korkeammalle kuin uskalsin kuvitella
lennän - ja tiedän olevani turvassa.


Lennän unelmasta unelmaan,
lennän ajatuksista ajatuksiin
lennän tunteista tunteisiin
- tietäen jokaisen niistä olevan totta.

Lintu hauras pienoinen olen, 
Isän kädet suojanani
tietäen olevani turvassa.


Mikä elämä tämä on
mikä suunnaton seikkailu
etappi etapilta eteenpäin kuljetaan,
rukoillen ja kysellen askeleita
Sinä tiedät parhaiten,
sinä ohjaat kulkien.


Pieni olen
hauraskin
mutta Isän käsissä
vahvin.


Lennän korkeammalle
lennän vapauteen
lennän iloon ja onneen
lennän hymyillen
lennän sun
-  suureen rakkauteen.

( Kuvat Hollannin 3vk opintomatkalta. )

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kun Ana anasti ananaksen

On tiettyjä asioita, mitä vain rakastaa, vaikka vielä pienenä vannoi vihaavansa koko loppuelämän niitä. Minä noukin pitsan päältä aina kaikki ananakset pois, enkä tahtonut niitä mihinkään. En, ennen kuin vahingossa maistoin ja huomasin rakastavani niitä. OI, niitä raikkaita ananaspaloja!

Joskus alkusyksystä kaivelin leipomislaatikoitamme ja löysin monta purkkia ananasta. Leipomisinnon ollessa päällä päätin muokkailla valmiita muffiniohjeita ja luoda omanlaisen ananasmuffinit. Ananaksen tuoma raikkaus säilytti nämä tuoreina yllättävän kauan. Ja mainioiksi retkiherkuiksi ne kävivät myös luontotapahtumassa, Suomen luonnonpäivänä.


3 1/4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl inkivääriä
1tl kaardemummaa
0,5dl ruokakermaa
0,5dl kookoshiutaleita
0,5dl sokeria
0,5dl hunajaa
2 kananmunaa
150g margariinia
2dl ananaspaloja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva ja valuta ananaksista mehu pois. 2. Sekoita loput ainekset kuivien aineiden joukkoon. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista 175- asteessa n. 10 minuuttia.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Tilastotieteellinen todennäköisyys kohdata se oikea


Kun näin ensimmäisen Jennifer E. Smithin kirjan kannen, ajattelin sen olevan tietokirja. Lukiessani takakannen ajattelin kirjan olevan yliromanttisen hempeä kirja, joka ei kiinnostaisi. Meni kuitenkin kaksi vuotta, kun tartuin kirjaan kirjastossa ja otin sen matkalukemisekseni Hollannin matkaa varten ja ihastuin siihen. Ja voisiko olla täydellisempää lentolukemista, kuin kirja mikä tapahtuu suurimmaksi osaksi lentokoneessa?


"Tiedänkö, mitä haluan, Hadley miettii. Hän haluaisi mennä kotiin. Hän haluaisi, että koti olisi entisellään. Hän haluaisi olla matkalla mihin thansa muualle kuin isänsä häihin. Hän haluaisi olla missä tahansa muualla paitsi tällä lentokentällä. Hän haluaisi tietää pojan nimen."

Hadleyn vanhemmat ovat eronneet ja hänen isänsä on menossa uusiin naimisiin Lontoossa. Hadley ei ole koskaan nähnyt isänsä uutta vaimoa, mutta vihaa häntä jo ennakkoon. Kukaan ei voi olla niin ilkeä ja paha ihminen, kuin uusi äitipuoli joka vei häneltä isän. Mikään muu tapahtuma ei voi olla niin kamala, kuin matkustaa toiselle puolelle maapalloa juhlimaan isän uusia häitä. 

Kun Hayley myöhästyy lentokoneesta, tiputtaa matkalaukkunsa, melkein myöhästyy isänsä häistä, alkaa sattumuksien sarja ja seikkailu, mitä Hayley ei tule koskaan unohtamaan. Hayley joutuu pohtimaan todella, mitä hän haluaa. Hän joutuu nielemään ylpeytensä ja myöntämään haluavansa niitä asioita, mitä ennen vihasi. Ja ennen kaikkea pohtimaan todennäköisyyksiä: Kuinka suuri todennäköisyys on myöhästyä lennosta juuri, kun pitäisi olla ajoissa? Kuinka suuri todennäköisyys on tiputtaa kaksi kertaa matkalaukkunsa? Kuinka suuri todennäköisyys on tavata - se juuri oikea?

Kirja oli söpö ja helppo lukuinen. Siinä oli nokkelaa huumoria ja ihanan aitoja tunnekuvauksia. Vaikka tarina kuulosti elokuvamaiselta, oli se silti kirjoitettu ihanan arkisesti. Ihanan kevyttä matkalukemista ja varmasti rentouttavaa!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Puolukkaomena kukko

Minä en ole koskaan rakastanut puolukoita. En ole koskaan himoinnut niitä, enkä tuntenut iloa niiden olemassa olosta meidän pakastimissamme. Väreinä ja silmänruokana ne ovat aina miellyttäneet tuman punaisina hehkuvina palloina, mutta mahalaukkuuni en ole niitä huolinut.

Minä tahtoisin oppia rakastamaan uusia luonnon antimia. Tänä syksynä rakastuin ja suorastaan himoitsen mustaviinimarjoja, punaviinimarjoja ja karviaisia. Niitä marjoja, joita lapsena vihasin.

Tänä syksynä tahdon opetella lisää rakkauksia. Puolukoihin en vielä koske pelkästään, mutta leipomuksiin ne kelpuutan ja ihan mielläni. Odotin jopa puolukkasatoa päästäkseni tekemään Pirkan kukkoa. Ja tänään sen tein. Syöden hymyillen ja nautiskellen.

Ehkä joskus syön näitä pelkästäänkin - tai sitten en. Mutta seuraava kohde onkin sitten lakka.




200g voita
1dl sokeria
3dl ruisjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
500g omenoita
4dl puolukoita
3/4dl sokeria
1/2rkl perunajauhoja
1tl kanelia

  • 1. Sekoita pehmeä rasva ja sokeri keskenään. Lisää ruis- ja vehnäjauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita murumaiseksi taikinaksi. Painele taikinasta reilu puolet korkeareunaisen uunivuoan pohjalle ja reunoille.
  • 2. Leikkaa omenat, joista on poistettu siemenkodat, pieniksi kuutioiksi. Lisää omenakuutiot ja puolukat kerroksittain vuokaan.
  • 3. Ripottele pinnalle sokeri-perunajauho-kaneliseos. Peitä pinta lopulla taikinalla ja painele se tiiviiksi kerrokseksi jauhoja apuna käyttäen.
  • 4. Paista 200 asteessa 50-60 minuuttia. Peitä vuoka leivinpaperilla paistamisen lopussa, jos pinta näyttää tummuvan liikaa. 
  •  
  •  
  •  
  •  

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Terveellinen pannari

Rakastan koulumme epäsäännöllisyyttä ja monipuolisuutta. Koskaan emme voi tietää, millaisia päiviä tulee olemaan ja kuinka pitkiä ne on. Joskus meillä on vain muutama hassu tunti koulua, toisinaan puurramme yhdeksän tuntia koulua. Koulumme on sitä, mitä tulevaisuutemmekin: monipuolista ja epäsäännöllistä.

Kun koulu päivä alkoi torstaina 12, päätin ottaa ilon irti pitkästä aamusta. Valmistin terveellisen pannaritaikinan, jätin sen turpoomaan ja pingoin ulos lenkille. Tultuani pannari uuniin ja sillä aikaa lehden lukua ja aamuvalmisteluja. Ja ne onnistuivat! En ole koskaan aiemmin syönyt tällaisia pannareita. Idea syntyi "hävikistä herkuksi"- ohjeesta, jota muokkasin kuitenkin niin paljon, ettei sitä voi samaksi ennää kutsua. Hyviä tulivat ja näistä nautti todella. Ihana arki. Ihanan pitkä aamu.


1 banaani
1 päärynä
1dl kookoshiutaleita
1/¤dl sokeria
5dl maitoa
1dl rahkaa
3 kananmunaa
2rkl rypsiöljyä
1dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1dl ruissihtijauhoja
1dl kaurapuuroa

1. Vatkaa kananmunat ja maito yhteen. Muussaa ja raasta banaani ja päärynä joukkoon. Lisää loput ainesosat ja vatkaa hyvin. 
2. Anna taikinan turvota n. 30min. Kaada uunipellille ja paista 200-asteessa n. 20-30min.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Puoli tyhjä repullinen

Valoa
pimeyttä
unta uupunut ei saa
mikä on todellisuus, 
mikä haave maa
mikä vastaus kysymysmerkkeihin
minkä sisältöä ei nää.


 Minä päätin purkaa
jättää lastini,
jättää reppuni.
Heittää sen nurkkaan
ja antaa pölyyntyä

Ja joskus palata sen luokse
ja katsoa, onko se tyhjillään vai puolillaan.




Minä elän nyt
minä nautin nyt
minä juoksen ja puhallan pois turhuuden
minä katson läpi onnellisuuden
minä tunnen läpi juurakoiden
missä on valo
missä on ilo
missä on nautintoa
kun elämä on
kun elämä on
käsissä suurempien.


tiistai 2. syyskuuta 2014

Mehevät sämpylät

Viime sunnuntaina olimme äitini kanssa luontotapahtumassa läheisessä kaupungissamme. Pienet piipertäjät juoksivat suunnistuskarttojen kanssa pitkin metsissä, urheilijat viilettivät jyrkkiä mäkiä maastopyörillään, ja joukko sekalaista sakkia oli tutkimassa ja oppimassa uutta sienistä. Pidin tapahtumasta paljon, sillä ohjelmaa oli kaikenikäisille ja monesta kiinnostuneelle. Me itse kuuluimme näihin sienistä hurahtaneisiin.

En ole aiemmin tuntenut kuin tatit, kanttarellin ja satunnaisen muun syötävän sienen. Opastettu sieniretki avarsi silmiäni oppimaan ja olenkin sen jälkeen käynyt muutaman kerran kaverini kanssa sienessä. Hah, siltikin kyselen jatkuvasti viisaammalta kaveriltani "onko tämä syötävä, voiko tämän syödä, mikä sieni tämä on...". Mutta pikku hiljaa opitaan uutta :)

Minun piti puhua sämpylöistä, mutta päädyinkin sieniin ja luontotapahtumaan - missä kylläkin herkulliset sämpylät olivat osana. Sämpylät ovat kenties maailman yksinkertaisin leipomus, joka opetellaan nuorena. Olen aiemmin ollut koukussa aamiaissämpylöihin (ja kauhukseni huomasin, etten ole edes kertaakaan ohjetta tänne jakanut) sen helppouden takia, joten uusista ohjeista en ole edes ollut suuremmin kiinnostunut. Tämän ohje kiinnitti kuitenkin huomiota The Simple Things in life- blogissa, sillä niissä oli soijarouhetta. Muokkasin itse ohjetta hieman ja tuli hyviä! Suuresti ei muokkaamani resepti kohonnut, mutta erikoista oli se, miten monia päiviä nämä säilyivät mehevän ja tuoreen tuntuisina. Tein sämpylät viime lauantaina ja tänäänkin ne olivat vielä mehevän makuisia. Se on harvinainen ominaisuus leivissä ja leivonnaisissa ylipäätään.


Sämpylät
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1,5 tl suolaa
1 dl tummaa soijarouhetta
1 dl neljän viljan hiutaleita
7dl ruissihtijauhoja
3dl sämpyläjauhoja
5 dl 42-asteista vettä
  1 rkl rypsiöljyä
 
1. Sekoita kulhossa hiiva, sokeri, suola, soijarouhe, hiutaleet, sämpyläjauhot ja 4dl ruissihtijauhoja.. Mittaa toiseen kulhoon 5dl vettä ja lämmitä se 42-asteiseksi. Sekoita vesi kuivien aineiden joukkoon ja anna turvota n. 5minuuttia.
2. Alusta  taikinaan loput jauhoista. Lisää öljy. Alusta taikinaa vain sen verran, että se hieman irtoaa reunoista. Anna taikinan kohota 30-45minuuttia.
3. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Tee sämpylöitä. Anna kohota 10minuuttia. Voitele vedellä ja paista n. 200 asteessa 15-20 minuuttia.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuin muumien myrskyissä

Joskus unelmat toteutuvat, ennen kuin niistä kerkeää edes haaveilla. Joskus unelmat kävelevät vastaan huomaamatta. Joskus huomaamme elävämme keskellä satukirjoja. Joskus lisämielikuvitus tuo elämään uusia ulottovuuksia.
 Joskus ne kaikkein huonoimmat olosuhteet tekevät elämästä kaikkein mielenkiintoisimman. Joskus myrsky vie meidät keskelle elokuvaa. Joskus elämän keskellä ei tiedä onko tämä todellista.

 Joskus retkillä oppii uusia asioita, mitä arvostaa arjessa - tasapainoa, maan pinnan tasaisuutta ja sitä ettei astiat lentele kallistuksissa.
Joskus merellä tuntee erityisesti sen, mikä on Luojan suuruus ja mahti. 

 

Kuvittelin olevani muumikirjoissa. Elämä tuntui Tove Janssonin käsikirjoitukselta. Välillä näin mielessäni merirosvolippuja ja mielessä pyöri Pirates of the Caribeat. Olin kuin merirosvo suurissa tyrskyissä.


Vinssit pyörivät. Laivat tulivat vastaan. Salakieleltä kuulostavat keskustelut vaihtuivat merimieheltä toiselle. Minä en ymmärtänyt mitään, vaikka yritin ja kyselin. Ei kaksi päivää riittänyt. Mutta riitti siihen, että sain janon kokea tämän joskus uudestaan - ja kunnolla.


Kenties olen merinainen joskus - jossain ja jonkin aikaa. 

Tai jään vain kirjoittamaan haaveellisina ihmeellisiä seikkailuita siitä, kun pilvet muuttuivat purjeveneiksi ja myrskypilvet merirosvoiksi.

 



lauantai 23. elokuuta 2014

Jännittävää Pakkasta

"Mikäs se sellainen pakkanen on?"  - Veljeni kysyi nähdessään kirjan, mitä luen.

Mikäs se sellainen Pakkanen on? Se Pakkanen osasi jäädyttää. Se pakkanen osasi yllättää. Se Pakkanen oli uutta minulle, vaikka tiesin sellaisen Pakkasen olevan Suomessa suosittua. Olin nähnyt ennustuksia sen Pakkasen tulosta ja tuotannoista, mutta en ollut päässyt tapaamaan sitä. Nyt pääsin ja aion toivoa tällaista pakkasta lisää käsiini.


 Samoillessani luonnon metsissä ja heittäessäni virvelin yhä uudestaan ja uudestaan järveen, tartuin taukoja halutessani Outi Pakkasen dekkariin "Yöpuisto". Kirja oli erilainen dekkari mihin olin tottunut aiemmin. Lukiessani yleensä Leena Lehtolaisen ja Agatha Christien dekkareita, olin tottunut selkeään kaavaan: Heti alussa tapahtuu murha, sitten selvitellään vaihtoehtotekijöitä, tapahtuu käänteitä ja lopulta murhaaja selviää niin, etten osannut aavistaakaan sitä.

Odotin yli puolet kirjan ajasta murhaa. Luin takakannen uudestaan varmistaakseni tämän olevan dekkari. Kyllä, dekkariksi se määritellään - en mennyt väärälle hyllylle kirjastossa. Tämä vain ei ollut sellainen, kuin luulin. Mutta ehkä parempi niin. Pakkanen yllätti ja veti mukaansa. Pakkanen teki minun edessäni uutta, mutta silti niin tuttua.



Rasmus on vasta 12- vuotias poika, joka rakastaa ruokaa ylikaiken. Hänen isänsä Mikael Niemistö on juristi, sivistynyt mies, joka häpeää omaa poikaansa. Hän häpeää poikansa tapoja, harrastuksia, ruokavaliota ja epäsoveliasta käytöstä. Hän ei voi myöskään ymmärtää, kuinka hänen uusi vaimonsa on liittoutunut ikään kuin Rasmuksen kanssa, ja ymmärtää häntä.

Rasmus on fiksumpi, kuin mitä moni aikuinen osaa kuvitella. Hän puhuu kuin aikuinen ja tekee tarkempia havaintoja, mitä moni muu jättää huomaamatta. Yksinäinen poika näkee ja kuulee kaiken. Nuoresta iästään huolimatta, joutuu lapsi keskelle tapahtumia, mitkä eivät hänelle vielä kuuluisi...

torstai 14. elokuuta 2014

Retkeilystä

Vuosi sitten en ollut nukkunut kuin yhden yön elämäni aikana vaelluksella. Tänä päivänä olen nukkunut yhteensä 11 yötä vaelluksilla, joista vielä n.8 talviaikaan. Muutos viime vuoteen on suuri, mutta olen sitäkin kiitollisempi ja iloisempi siitä. Olisin jäänyt ilman tätä vuotta paljosta paitsi.

Olen julkaissut monia kuvia ja juttua vaelluksilta, patikointireissuilta tai vain lenkkeilyiltäni metsässä. Pienen vuoden verran olevan kokemuksen jälkeen on oppia kuitenkin kertynyt, ja muutamia ruokavinkkejä ja ohjeita, mitä ajattelin tähän kerralla koota. Ehkä jo vuoden päästä naureskelen pienille tiedoillani ja olen toista mieltä, mutta tähän asti koettuna nämä asiat olen kokenut hyviksi.


Keväällä ja syksyllä vaeltaminen on kenties ruuan säilymisen kannalta parhainta aikaa. Nestemäiset tuotteen eivät jäädy, mutta mikään ei sula, eikä pilaannu kovin herkästi. Kesällä tehdessämme vaellusta, emme voineet esimerkiksi ottaa rasvaa ollenkaan mukaan, sillä se olisi sulanut muuten. Ruuanlaitossa käytimme siis rypsiöljyä ja leivälle kelpasi sulatejuustot.

Omaksi suosikki tuotteekseni vaelluksilla (paitsi kesällä, jolloin kuumuus pilaannuttaa) on tullut ruokakerma. Tästä on syntynyt jo vitsi meidän luokassamme ja vaellusystävien keskellä, sillä tungen kuulema sitä joka paikkaan. Mutta kun se käy joka paikkaan! :D
Ruokakermalla saa maustettua tavallisia valmispastoja, nuudeleita, lihoja, mitä tahansa ruokia kätevästi. Sillä saa makua pikapuuroihin, ja voi sillä tehdä jopa jälkiruoka.

Toinen, mitä voi käyttää näköjään lähes missä vaan (öh, itse en kyllä ole käyttänyt, enkä täysin tätä ymmärrä, mutta kaverini tekee) on vaahdotettava kermavaahto :D Hän käytti (kenties käyttääkin) sitä lähes mihin tahansa. Mikäs siinä, luksusta karujen olosuhteiden keskellä.

Kuivattamista olen västä vähän aikaa harrastanut, eikä minulla ole siitä suuria kokemuksia. Pieniä määriä perunaa, porkkanaa, sipulia, tomaattia (ne epäonnistuivat, koska homehtuivat muutaman viikon jälkeen, sillä niihin jäi kosteutta) ja raakaa kananmunaa. Kananmuna oli näistä mielenkiintoisin, enkä alunperin uskonut koko touhuun. Kaverini kuivattaessa sitä viime keväänä, ja tuodessa sen Älänteen reissullemme vasta todella uskoin, että se toimii. Voi miten me nautimme, kun teimme munakkaan siitä! Kananmunarouheeseen lisäsimme vain vettä, annoimme sen turvota hetken ja eikun pannulle paistumaan!

Kananmuna kuivatetaan leivinpaperin päällä raakana. Kiertoilmauunissa laitoin lämpötilaksi n. 50 astetta, sillä se oli pienin luku minkä siinä saa. Laitoin pellin illalla ja annoin olla yön yli. Aamulla se oli muuttunut rapsakoiksi levyiksi. Murskasin astiassa palat ja laitoin pussiin. Wolaa! Neljä kananmunaa valmiina käyttöä varten :)

Luonnon antimien kerääminen matkan varrelta, sekä leiripaikalta on kannattavaa ja voi yllättää mukavasti. Jälkiruoka, minkä mainitsin alkutekstissä oli valmistettu paikalta löydetyistä mustikoista. Tämän kesän Volokinpolun vaelluksen ruokaa täydennettiin matkalta löydetyllä tatilla.


Kaverini otti myös viime vaelluksella mukaan ongen ja matoja. Nauroin alkumatkalta hänelle, sillä olen menettänyt uskoni Suomen kalavesiin - neljä kertaa tänä kesänä kalastanut enkä saanut saalista. Mutta kappas! Kaveri veteli kymmenen sekunnin välein ahvenia suolammista, ja ottaessani ongen omiin käsiini sain minäkin monta. Olisimme tehneet seuraavan ruuan kaloista, mutta reissun keskeytyessä sairastumiseeni, emme kerenneet tehdä.


Viime kesän Volokinpolku vaelluksella teimme pääruuaksi nokkoslettuja, tomaattitonnikalatäytteellä. Koska olimme vaeltamassa heinäkuun puolivälissä, otin nokkosen mukaani pakastimestamme, jonne olin kerännyt sitä alkukesästä. Joskus olisi hauska tehdä näitä (tai kymmeniä muita nokkosohjeita) ihan vaelluspaikalta löydetyistä nokkosista. Jos sitä joskus vaeltaisi kesäkuun puolella...

Ohjeen mitat ovat suurpiirteisiä, sillä meillä ei ollut mittoja mukana. Nämä olivat elämäni ensimmäiset suolaisella täytteellä syödyt letut, ja eivät yhtään hullummat. Helposti sai jälkkärinkin, kun viimeisen letun söi vain sokerin kanssa... Nam. 

Nokkosletut
n. 5kpl isoja ja paksuja lettuja

n. 2dl ryöpättyjä nokkosia
n. 5dl vettä
n. 2,5dl maitojauhetta
n. 2dl vehnäjauhoja
3 kuivattua kananmunaa
ripaus suolaa
loraus rypsiöljyä

Täytteeksi: 

1prk tomaatti tonnikalaa
1kpl tatti

1. Sekoita lettujen ainekset yhteen ja anna niiden turvota jonkin aikaa. Kuumenna pannu. Lisää rypsiöljyä pannulle ja paista lettuja molemmilta puolin kypsiksi. Lämmitä hieman tonnikalaa ja tattia ja kaada sopivina annoksina lettujen sisälle.


Tällainen maratoonipostaus tuli vahingossa, vaikka kaikkea en edes kertonut. Ihanaa koulun alkua kaikille! Itse ainakin olen innoissani koulun alkamisesta ja tuntuu ihanan kodikkaalle palata jälleen metsien miesten ja naisten maailmaan kesän jälkeen. Nauttikaa tekin! :)