perjantai 27. joulukuuta 2013

Rakkauden keksejä

Minun jouluvalmistelut sujuivat rakkaudellisissa merkeissä. Ajattelin pehmoisia, haaveilin tulevaa ja ajattelin lämpöisiä lahjansaajista. Maustoin myös lahjoja huumorilla ja filosofisilla kirjeillä selitellen lahjapakettien sisältöjä.

Itsetekemisellä on minulla suuri merkitys. Lähes jokaiselle läheiselleni halusin tehdä jotain itse.
Leivoin ennen joulua jo aiemmin kokeilemallani Koti ja Keittiö - lehden ihanalla Maitosuklaa- sydämet - reseptillä keksejä lahjaksi. Tein maito-, valko- ja tummasuklaapäällysteisiä rakkauden keksejä, joista kokosin lasipurkkiin yhden lahjan ja toisen pitsiseen peltipurkkiin. Ja kyllä niissä kuulema rakkaus maistui;)


2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
50 g pehmeää voita tai
margariinia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
1 keltuainen
(Tilkka kevytmaitoa)
Koristeluun:
150 g suklaata (itsellä meni paljon enemmän, en tiedä teinkö vain paksumman kuorrutteen vai mikä, mutta kannattaa varautua siihen)

1. Sekoita kuivat aineet ja pehmeä rasva keskenään monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella. Lisää sokerit, muna ja keltuainen (lisää hieman maitoa tarvittaessa. Itsellä tuli liian jauhoista taikinasta, niin lisäsin.). Sekoita tasaiseksi massaksi. 2. Jauhota leivinpöytä kevyesti. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi, vajaan sentin paksuiseksi levyksi. Paina levyistä haluamasi muotoisia keksejä. Nosta keksit leivinpaperoidulle uunipellille.3. Paista keksejä 175-asteisessa uunissa 10–12 minuuttia koosta riippuen. Anna keksien jäähtyä ritilän päällä.
4. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kasta keksipalat haarukoiden avulla maitosuklaaseen ja nosta valumaan ritilälle. Anna suklaapintojen kovettua viileässä paikassa.


4 kommenttia:

  1. Täytyy kokeilla keksejä - näyttävät hurjan hyville! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Suosittelen kokkeilemaan, itse en kerennyt näitä edes maistamaan, kun lahjaksi annoin, mutta kyllä lahjojen saajat tykkäsivät. :)

      Poista
  2. Ihania! Pitää kokeilla itsekkin tässä joku päivä!

    http://twistedintoshapes.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)