perjantai 20. syyskuuta 2013

Punainen lumme

Marja-Leena Lempisen tyyli kirjoittaa ihastutti minua jo lukiessani Jääympyrä - kirjaa. Hänellä on salaperäinen tyyli paljastaa sopivasti, edetä eteenpäin, paljastaa lisää ja kertoa. Se koukuttaa ja vetää sisäänsä. Lempinen on myös sijoittanut moniin kirjoihinsa Itä-suomalaiset maisemat, joissa vilahtelee minulle hyvin tuttuja ja läheisiä kaupunkeja. Lempinen kirjoittaa paljon ihmisistä, jotka rakastavat luontoa ja maaseutua, mutta heillä kaikilla on paljon ongelmia - etenkin alkoholi ongelma on jokaisessa lukemassani ollut läsnä jollain tasolla.



 
"Kumpi meistä on vahvempi - 
minä vai ne ikävät muistot joita kannan mielessäni?"




Kuusitoista vuotiaan Ellan elämä oli ollut normaalia. Hänellä oli hyvä perhe, hyviä ystäviä ja elämä näytti päällispäin vakaalta ja hyvältä. Ella luuli selviytyneensä kaikesta, jättäneen ikävät tapahtumat taakseen kulkien eteenpäin. Kun Tallinnan reissulla tavattu mallivalokuvaajan Vähävainion tapaaminen on hoidettu, tapahtuu Ellan sisällä jotain. Muistot palaavat. Keho muistaa kaiken. Mieli palautuu, eikä mikään ole enää entisensä. Häivytetyt haavat aukeavat ja vuotavat ympäriinsä.

Rikki mennyt kukkanen ei palaudu hetkessä. Lumpeet tarvitsevat vettä ja aurinkoa kasvaakseen. Ihminen tarvitsee muita edetäkseen. Ihminen ei selviä ilman apua. Ja apua Ellakin lähti etsimään, pitemmällä kaavalla kuin luuli...

Kirja laittoi miettimään. Se avarsi kuvaani ihmisten ongelmista. Masennus ongelmista puhutaan ja niistä joutumisesta hoitoon. Harvoin olen lukenut, kun ihminen menee henkisesti sairaaksi seksuaalisista väärinkäytöksistä.

6 kommenttia:

  1. Kirjat on joskus parhain tapa unohtaa asioita, mutta myös saada ajattelemaan asioita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä o.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan sammaa mieltä! :) Tää antoi kyl aihetta ajattelemaan :)

      Poista
  2. Aivan ihana blogi!! :)

    http://wordsaboutme-heta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Käyn kurkkaa sun blogia myös :)

      Poista
  3. Itsekkin luin tämän kirjan ylä-asteella äikän tunnilla, oli tosi tunteita herättävä ja hyvin kirjoitettu kirja. Päällimäinen syy oli miksi lainasin tämän kirjan oli koska päähenkilö oli saman niminen kuin minä, siksi se varmaan tuntuiki tosi ahistavalta lukea :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. :) Huh, uskon et on tuntunut vielä ahistavammalta lukea, kun lukkee ja näkkee koko ajan oman nimensä!

      Poista

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)