torstai 11. heinäkuuta 2013

Sipulipiiras

Kesä ajan leipomiset ovat jääneet vähälle. Muumimamman Keittokirjasta löysin hyvän sipulipiiraan. Aluksi epäilin ohjeen yksinkertaisuudesta piiraan maukkuutta. Piiraassahan ei ollut kuin sipulia ja juustoa. Se oli kuitenkin ehkä parhaimpia, mitä olen tehnyt.

Tuossa on ohje sellaisenaan, miten minä sen tein. Muokkasin sitä hieman. Suluissa on ainesosat, mitä ohjeessa olisi lukenut, mutta joita en itse laittanut. Mausteita laitoin myös oreganoa ja paprikajauhoja, joita ohjeessa ei ollut, mutta toivat mukavaa lisämakua :)

 

100g margariinia
1dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
½tl leivinjauhetta
½tl suolaa
(1dl raastettua porkkanaa)

Täyte:
3 suurta sipulia
1rkl öljyä
1dl ranskankermaa (kermaa)
1kananmuna
4dl juustoraastetta (2dl)
hivenen valko- ja mustapippuria
hieman oreganoa ja paprikajauhoja


1.  Sekoita rasva (ja raastettu porkkana). Lisää joukkoon kuivat aineet. Sekoita. 2. Painele taikina käsin voideltuun paistovuokaan. Paista pohjaa 225- asteessa 5-10min. 3. Leikkaa sipulit suikaleiksi ja hauduta pehmeiksi paistinpannulla öljyssä. Sekoita kulhossa kerma, vatkattu muna, juusto ja mausteet. Lisää sipulit. Kaada täyte puolikypsän pohjan päälle ja paista piirasta 200- asteessa 10-15min.

2 kommenttia:

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)