torstai 2. toukokuuta 2013

Erämaamökissä kohtasin onnen

Askeleeni harppovat eteenpäin. Vilkaisin nopeasti autot, mutta menen vain. Seuraava paikka. Seuraavaan kohteeseen. Mennään jo. Sitten vain päätin toisin. Hidastin. Kävelin. Huomasin ajan, paikan. Menin tunteitten mukaan, en järjestelmän. Hidastin lisää. Kuulin linnut. Näin kauniin maalaiskylän. Tunsin onnea, vapautta, Taivaan iskän suojaa.


Viime aikoina päätin vaan hidastaa. Olen normaalisti menevä, aivan konkreettisesti. Haluan siirtyä eteenpäin, huomaamatta ympäristöä. Kevät tekkee muutenkin ihmeitä. Olen positiivinen persoona muutenkin, mutta kevväällä se mennee aivan muihin luokkiin; lapseus, riehakkuus, ihmettely, nauru ja kaikki hyvät tunteet lissääntyy! Mahtavvaa!


Haluan viettää aikaani enemmän ja enemmän ulkona. Se inspiroi niin ruumista kuin sieluani. Yleensä juutumme ystävienkin kanssa sisälle hölläilemään, mutta nyt olemme lähteneet ulos. Ja löytäneet huippuja paikkoja - kuten tämän epämääräisen mökin, keskellä ei mittää.







Luojan luoma on niin hyvää. Niin mahtavaa. Yksi sadepäivä katselin lapsia, jotka naurussa suin pyöräilivät vesilammikoitten ohi. Kaikkialla oli harmaata, mutta lapset nauroivat. Minä nauroin. En aio muuttua käppänäksi eukoksi, joka valittaa - vaan nauttia kaikesta, satoi tai paistoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)