sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Odotus

Raotan paksua puuovea. Ihmiset ruokailevat ja nauravat. Kynttilät loistavat pirtin pöydällä tasaisella rivillä. Jostain kuuluu kaunista musiikkia. Tunnen olevani tervetullut.


Ystäväni hiplaa kännykääni katsoakseen kelloa. Kuulen horroksen läpi hänen olevan hereillä. Heilautan kättäni hänen edessään merkiksi heräilystäni. Aamu on valjennut.

 Aurinko loistaa valkeaan pihamaahan. Televisio pauhaa urheilukisoja muistuttaen minua lapsuudestani. Paksu talvitakki lämmittää ruumistani, luonto sieluani.
Jäätynyt ruohikko räsähtelee allani. Pieni pakkanen puree poskiani. Liukastelen jäätiköllä. Hymy sulaa kasvoillani. Tuolta tulee ystäväni.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Leijaillen mättäitä pitkin

"Syys miksi saapuu ennen aikojaan,
kun vasta hehkui toukokuu
Miks tummat varjot luovat taikojaan
ja pelko sieluun tunkeutuu.

Mä juuri leijaa kanssas lennätin
niin kauas pilveen hopeiseen,
Sen nousun tuskin nähdä ennätin,
ja nyt nään päivän lyhenneen

Syys miksi saapuu ruskaa loistaen
tuo outo kaapu harteillaan
Kun kukat hennoimmat se poistaen
niin kuintenkin käy täällä maan.



Syys surumielinen, vaan kukka rakkauden
väriloistossaan on kaikkein kaunein sen.

Syys miksi saapuu meille pohjoistuulineen

kun vasta kesään herättiin
Yö kylmin suutelee mua huulilleen
vaikk' äsken syleilimme niin.

Mä vasta juoksin koulukatuain

sun kanssas kilvan käsikkäin
Tuo kaikki mennyttä on satuain
vaikk'tapahtui se äskettäin.

Syys miksi saapuu päiviin parhaisiin

on kenties tarkoituskin niin.
Kun halla kukkasiin käy parhaisiin
ne väreihin saa kauneimpiin.

Syys surumielinen, vaan kukka rakkauden

väriloistossaan on kaikkein kaunein sen."
Juha Vaino Syyslaulu 

Patikointireissulla, kun jalkani asetin puiselle pitkospuulle. Tunsin sen vipinän. Se lähti ja vei mennessään. Juoksin pitkin mättäitä, puiden väliä ja reittejä. Pysähdyin ottamaan valokuvan, kysymään, minne mennä. Jalkani vain veivät. Sykkeeni nousi. Hiki tavoitti kulkijansa. Mutta retkeläinen vain riensi matkaansa.


Menoa ei haitannut kumisaappaat, ei lammikot, liukkaat kohdat, vaan tyttö sai tuntea vapauden, kotouden, eläimellisyyden ja sen riemun, kun sai elää jälleen kerran omassa ympäristössään- metsässä.


Urheilu. Se on alkanut jälleen saada saman mitan, mitä se oli pari vuotta sitten. Kilpailukipinä on herännyt ja liikunta muuttunut säännöllisemmäksi ja säännöllisemmäksi. Tänään oli ensimmäiset kilpailut sitten kahden vuoden puolimaratonin. Tuntu niin hyvältä! Todella raskaalta, mutta se voittaja ja kaikkensa antanut fiilis oli edelleen, kun maaliviivan ylitti. Ei sioituksella väliä, eikä ajalla, kunhan tein sen. Sitä toivoisi enemmänkin näkevän. Ettei otettaisi niin tosissaan, vaan iloinen mieli ja oma suoritus :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Porkkanapiirakka

Loistava piirakka! Porkkanan ja sulatejuuston yhdistelmä on nii-in hyvä. Meijjän pihan harakatkin olivat sammoo mieltä, ja sinne men piirakkakiin. Yksien vierraitten ajan saimme nauttia hyvästä piirakasta, jonka jälkeen veimme sen ulos muoviin peiteltynä. Aamun näky oli järkyttävä. Muovi rikki ja hajalla, ja pelti puoliksi nokittu ja syöty. Sinne meni piirakka ja työ - turhiin suihin,

Joku päivä vielä teen uudestaan tätä suosikkiherkkua, ja pidän huolen, ettei yksikään harakka tai muu olio tule syömään sitä. Ohjeen alkuperää en tähän tiedä, sillä se on äidin ohjekirjasta.

4kpl kananmunia
4dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
3tl kanelia
3tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
2dl öljyä
6dl porkkanaraastetta

Kuorrute:
150g sulatejuustoa
6dl tomusokeria
90g voita
3tl vaniljasokeria

1. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää öljy ja porkkanaraaste. Sekoita. 2. Kaada taikina pellille ja paista 175 asteessa 30-45 minuuttia. 2. Vatkaa sulatejuusto ja huoneenlämpöinen voi. Lisää sokerit ja sekoita. Levitä kuorrute leivonnaisen päälle.