lauantai 14. tammikuuta 2012

Neuletakin uudistus


 Päivät on koulussa, illemmalla kotiin ja pimeä jo tullut. Sellaiset on päivät joka päivä. Missään vaiheessa en ole päässyt ulos kuvaamaan uusia tuotoksia. Viikonloppuna pitäisi, jos muistaisi ja jaksaisi... Sen takia bannerinkin uudistus viivästyy, sillä olen vähän suunnitellut uusien kuvien ympärille simppeliä perus banneria, mutta hienompaa kuin tuo ihme söherrys.

Yhden pienen uudistuksen tein rakkaan neuletakkini kanssa, jossa sattui pieni haaveri. Olin innoissani yksi päivä lämmittelemässä takan edustalla neuletakkini ja mekko päälläni. Yhtäkkiä haistoin käryä ja käännyin kauhukseni katsomaan takkiani - se oli palanut. Keinokuitu kangas oli rispaantunut nurkasta ja haisi kärylle. Mustaa nokea siinä oli. Ärsytti suunnattomasti.

Tuossa nyt näkyy vähän sitä palanutta. Eihän se tietysti kovin paha ollut, mutta käyttöön se ei enää kelvannut. :(
Hukkaan en halunnut pistää paljon pidettyä villatakkia, vaan ajattelin lyhentää sen ja ommella reunan uusiksi. Yksinkertaista.

Heii ja vastailkee edelleen "1 vuoden" - kyselyyn. Siihen voi ihan anonyymitkin ja ensivierailevatkin vastata ja ihan milloin vain. Ei haittaa, vaikka joku puolen vuodenkin päästä vastailee :D niistä on aina hyötyä.

2 kommenttia:

Jos haluat ilahduttaa minua jättämällä kommentin tai viestin, kirjoita se tähän. :) Kiitos kaikille, jotka kommentoitte! :)