sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Yöpaita

3. Toive. Yöpaituli.

Pehmeän tuntui trikoo tilkkukaapista sai kelvata. Kokoa olisi ollut lähes mahdoton hahmottaa ilman jonkinlaisia kaavoja. Niiden tekeminen olisi kuitenkin ollut liian priimaa tälläiselle laiskimukselle. Onneksi äidin entinen yöpaituli toimi vallan hyvin mittojen antajana.

 Nuppineulotin vaatteet kankaaseen ja leikkasin reiluilla saumavaroilla paidan kankaasta irti.
 Saumuri oli meillä rikki, joten jouduin ompeleman siksakkia useaan kertaan ja vielä sen perään sentin päähän suora ommel. Huolittelin käsi-, kaula ja helma-aukot. Paita näytti tylsältä. Halusin jotain mielekästä siihen. Ablikoin sitten siihen "MOM'S".


Paita oli sopiva äidille ja hän piti siitä. Pieneltä peikkotytöltä hän siinä kyllä näytti, mutta tälläisen röllin äitihän hän on ;)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Moottorikelkan käsienlämmittimet

Pienillä asioilla saa muutettua ja ilahdetettua enemmän. Aatonaaton hössökässä otin lankakorista lankaa ja puikot ja loin silmukat. Telkkaria katsoessa valmistui nopeasti pienet "pussukat", jotka paketoin pakettiin isälleni. Tylsän näköinen vanha kelkkamme sai siitä piristettä, ja ehkä ne hieman lämmittävätkin ;)

 Loin 32 silmukkaa, joka oli aivan liikaa. Muutaman raidan tehtyäni aloin kaventamaan urakalla työtä, samalla neuloen pituutta lisää. Viimeisenä kavensin pään umpeen, jolloin siitä tuli tuollainen pussukka.
 Nämä ovat hyvin pieniä töitä, mutta piristävät kaikissa ankeissa paikoissa enemmän.
Ps. onko totta, että kirjoitin otsikon "moottorikelkan KÄSIENlämmittimet"? Mielenkiintoista, en ole aiemmin kuullutkaan, että moottorikelkallakin on kädet. Haluaisin tavata tämän yksilön pikimmiten.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Saippuateline


Pitkästä aikaa taas täällä! Kuukauden päivät vai kaksikin meni taukoillen. Toivottavasti olette viettäneet sillä välin hauskat joulunodotukset ja joulut. :)

Joululahjoja ja herkkuja on jonossa tulossa tänne esiteltäväksi. Muutama muukin ommel on, ja kirjavinkkauksiakin olen valmis tänne rustailemaan. Kiitos, ketkä vastasitte toive osioon! Siihen kerkeää vielä vastata, ja kommenteillä voi kanssa vaikuttaa. Nyt on uutta puhtia tehdä sitten tänne kaikenlaista!

Joululahjojen suhteen jätin asiat viime tinkaan. Normaalisti olen tehnyt niitä parikin kuukautta, nyt parisa päivässä. Pari lahjaa olin tehnyt jo marraskuun puolella, mutta muut jätin joulun viimeisille päiville - oikeastaan aatonaatolle :D mutta, kun työhön tarttuu nopeasti saa aikaan, ihan nättiäkin.

Haluan lahjoissani hyödyntää käytäntöä, villejä ideoita ja kierrätystä. En osta juuri koskaan tarvikkeita niihin, vaan hyödynnän kaikkea, mitä kotoa löytyy. Siskoni toivoi joululahjaksi saippuatelineen. Ja sellaisen hän sai, hieman persoonallisempana versiona ;)

 Tuikkukupit oli tämän vuoden uusin kokeilijani. Tein siitä niin joulukortteja kuin lahjojakin. Aikamoinen kasa niitä kului, mutta lisää tulee koko ajan, kun polttelee lissää kynttilöitä.

Tarvikkeet:

Tyhjiä tuikkuja
Puupalanen
nauloja
vasara
hiomakone/-paperia yms.
1. Litistä käsin, puupalikan tai vasaran avulla tuikut soikion muotoisiksi ^^ paloiksi. Hio puupalikka tasaiseksi ja kauniiksi. Halutessasi käsittele se aineella.
2. Sommittele tuikut haluamaasi muotoon palikan päälle ja naulaa naula keskelle. Tee useampia "rinkulakukkia" ja naulaa niitä. Töki vielä muutamia irronnaisia, jos haluat ulkomuodon takia kukkaan. Taittele terälehdet kuppimaisemmaksi. Tämä on kuin lumpeenkukka.



perjantai 7. joulukuuta 2012

Tauko

Blogi ollut jo kuukauden tauolla kuvatilan loppumisen vuoksi. Joulun jälkeen jatketaan normaalisti samassa blogissa, uudemmalla innolla ja lisääntyvillä postauksia. Anteeksi odottelu, minuakin ärsyttää, mutta ei voi mittään. Hauskaa joulunodotusta kaikille! ♥

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Odotus

Raotan paksua puuovea. Ihmiset ruokailevat ja nauravat. Kynttilät loistavat pirtin pöydällä tasaisella rivillä. Jostain kuuluu kaunista musiikkia. Tunnen olevani tervetullut.


Ystäväni hiplaa kännykääni katsoakseen kelloa. Kuulen horroksen läpi hänen olevan hereillä. Heilautan kättäni hänen edessään merkiksi heräilystäni. Aamu on valjennut.

 Aurinko loistaa valkeaan pihamaahan. Televisio pauhaa urheilukisoja muistuttaen minua lapsuudestani. Paksu talvitakki lämmittää ruumistani, luonto sieluani.
Jäätynyt ruohikko räsähtelee allani. Pieni pakkanen puree poskiani. Liukastelen jäätiköllä. Hymy sulaa kasvoillani. Tuolta tulee ystäväni.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Leijaillen mättäitä pitkin

"Syys miksi saapuu ennen aikojaan,
kun vasta hehkui toukokuu
Miks tummat varjot luovat taikojaan
ja pelko sieluun tunkeutuu.

Mä juuri leijaa kanssas lennätin
niin kauas pilveen hopeiseen,
Sen nousun tuskin nähdä ennätin,
ja nyt nään päivän lyhenneen

Syys miksi saapuu ruskaa loistaen
tuo outo kaapu harteillaan
Kun kukat hennoimmat se poistaen
niin kuintenkin käy täällä maan.



Syys surumielinen, vaan kukka rakkauden
väriloistossaan on kaikkein kaunein sen.

Syys miksi saapuu meille pohjoistuulineen

kun vasta kesään herättiin
Yö kylmin suutelee mua huulilleen
vaikk' äsken syleilimme niin.

Mä vasta juoksin koulukatuain

sun kanssas kilvan käsikkäin
Tuo kaikki mennyttä on satuain
vaikk'tapahtui se äskettäin.

Syys miksi saapuu päiviin parhaisiin

on kenties tarkoituskin niin.
Kun halla kukkasiin käy parhaisiin
ne väreihin saa kauneimpiin.

Syys surumielinen, vaan kukka rakkauden

väriloistossaan on kaikkein kaunein sen."
Juha Vaino Syyslaulu 

Patikointireissulla, kun jalkani asetin puiselle pitkospuulle. Tunsin sen vipinän. Se lähti ja vei mennessään. Juoksin pitkin mättäitä, puiden väliä ja reittejä. Pysähdyin ottamaan valokuvan, kysymään, minne mennä. Jalkani vain veivät. Sykkeeni nousi. Hiki tavoitti kulkijansa. Mutta retkeläinen vain riensi matkaansa.


Menoa ei haitannut kumisaappaat, ei lammikot, liukkaat kohdat, vaan tyttö sai tuntea vapauden, kotouden, eläimellisyyden ja sen riemun, kun sai elää jälleen kerran omassa ympäristössään- metsässä.


Urheilu. Se on alkanut jälleen saada saman mitan, mitä se oli pari vuotta sitten. Kilpailukipinä on herännyt ja liikunta muuttunut säännöllisemmäksi ja säännöllisemmäksi. Tänään oli ensimmäiset kilpailut sitten kahden vuoden puolimaratonin. Tuntu niin hyvältä! Todella raskaalta, mutta se voittaja ja kaikkensa antanut fiilis oli edelleen, kun maaliviivan ylitti. Ei sioituksella väliä, eikä ajalla, kunhan tein sen. Sitä toivoisi enemmänkin näkevän. Ettei otettaisi niin tosissaan, vaan iloinen mieli ja oma suoritus :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Porkkanapiirakka

Loistava piirakka! Porkkanan ja sulatejuuston yhdistelmä on nii-in hyvä. Meijjän pihan harakatkin olivat sammoo mieltä, ja sinne men piirakkakiin. Yksien vierraitten ajan saimme nauttia hyvästä piirakasta, jonka jälkeen veimme sen ulos muoviin peiteltynä. Aamun näky oli järkyttävä. Muovi rikki ja hajalla, ja pelti puoliksi nokittu ja syöty. Sinne meni piirakka ja työ - turhiin suihin,

Joku päivä vielä teen uudestaan tätä suosikkiherkkua, ja pidän huolen, ettei yksikään harakka tai muu olio tule syömään sitä. Ohjeen alkuperää en tähän tiedä, sillä se on äidin ohjekirjasta.

4kpl kananmunia
4dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
3tl kanelia
3tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
2dl öljyä
6dl porkkanaraastetta

Kuorrute:
150g sulatejuustoa
6dl tomusokeria
90g voita
3tl vaniljasokeria

1. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää öljy ja porkkanaraaste. Sekoita. 2. Kaada taikina pellille ja paista 175 asteessa 30-45 minuuttia. 2. Vatkaa sulatejuusto ja huoneenlämpöinen voi. Lisää sokerit ja sekoita. Levitä kuorrute leivonnaisen päälle.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Omenakinuskikakku

Nyt tullee varsinainen herkkujen herkkukakku. Tähän saat hyödynnettyä miljoonat omenavarastot (joita meille tuntuu kerääntyvän, vaikkemme edes omista vielä omenoita tekeviä puita). Ei enää pelkkiä omenapiirakoita ja -paistoksia. Ne kun tuntuvat olevan luontevin tapa hyödyntää omenoita meijän talloudessa, vaikka rahkeita olisi muihin.


 

 Pieni omenanmaku yhdistettynä pähkinöihin, kinuskiin ja ihanaa täytteeseen takaavat makean elämyksen. Jotain suolaista antavaa saa pähkinöistä, niin ei edes ole ylimakea.




Facebookissa suosittelen tykkäämään sivusta "♥ Ihan itse tehty ♥". Paljon leivontareseptejä päivitellään ja muuta kivvaa, tälläisille itse tehtyä rakastaville! Sen kautta löysin myös tämän ohjeen. (ja näköjään sen saman kakun kuvakin on siellä ihan kansikuvana) Mutta ohjeen tähän kinuskiseen ja omainaiseen kakkuun löydätte Dansukkerin- sivuilta.
Ekaa kertaa valmistin tähän kinuskikastikkeen, ja ihan helppo ja maukashan se oli tehdä. Hih! Halluun joku päivä kyllä valmistaa kinuskimunkkeja tai jotain sellaisia, niin saan Arnoldsin kotipuoleenkin ;))

perjantai 28. syyskuuta 2012

Luojan luonnollisessa hoivassa

"Kun parvet lentää etelään,
Niiden lentoa mä hiljaa
Katselemaan jään
Ja vaikka päällä ikijää,
Sydämessä roudan alla
Alkaa lämmittää
Mut talvet mukana kulkee,
Vaikka kuinka lämpimään mun
Askeleeni veis
Ja viimat syliinsäs sulkee,
Niihin nojaten mä nämä
Syksyn laulut tein



                                             
 Ja vaikka olen joskus vain väsynyt mies
                                              Tahdon loppuun asti käydä koko tien
                                                 Siinä vahvistakoon mua se suurin
                                               Joka kyllä tietää, mitä tiellä vaaditaan

                                               Kai siksi tunnen ikävää, kun yhtään
                                                Sävelmää en täällä osaa lämmittää
                                               En silti laulamasta laata, saata sillä
                                                    Muustakaan ei lämpöä jää


                                               Ei täällä ilmaiseksi saa, mitään siksi
                                                   Suurinta näin ihmetellä jaksaa
                                        Kun ilman syytä lahjoittaa, voiman jolla
                                                    Tässä kylmyydessä taivaltaa


                                                   
                                                     Kai joskus meistä jokainen,
                                                       Tarvitsee vahvistuksen
                                                   Sille että sentään ihmiseksi
                                                            Kelvollinen on
                                                   Vaikken sitä uskoiskaan,
                                                 Enkä oppis luottamaan
                                     Sinun edessäsi tuntea ei tarvis häpeää" Juha Tapio, Syksy




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hituset

Hituset. Miesten pikkuleipiä. Niin ainakin "Kotikokin parhaat" - kirjassa luki näitten leivonnaisten kohdalla.    Onneksi sentään leivonnaisten kohdalla, mikään ei ole ainakkaan minulle kirjaimellista.

 200g pehmeää voita/margariinia
2dl sokeria
1dl siirappia
2kananmunaa
3rkl kermaa tai maitoa
4½dl vehnäjauhoja
2tl vanilliinisokeria
1tl leivinjauhetta
170g talous-, tummaa- tai maitosuklaata

1. Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Lisää yksitellen kananmunat ja kerma. 2. Sekoita vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja pilkottu suklaa keskenään ja kaada varovaisesti taikinaan. 3. Sekoita taikina tasaiseksi ja tee leivinpaperille kokkareita. Paista 175 asteessa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Jonkinverran lähempänä mummoilua

Ruska värittää puiden lehtiä ja viima tarttuu jo takinkaulukseen. Tennarit alkavat vaihtua enemmän ja enemmän nilkkureihin. Syksy on saavuttanut ensi lehtensä. Tämä mekko, joka purjehti kuvissa ruskan ensimaisemiin, sai alkunsa vuosi sitten, kun löysin sen materiaalin Eurokankaasta. Pitkään se lojui myttynä korissansa ilman suunnitelmaakaan mekontyylistä. Tänä kesänä se sitten sai alkunsa ja päätöksensä.

 Kaavan otin Suuri Käsityö lehdestä 2.2011:   Jossa se oli äitiysmekko. Muokkasin sitä hieman ja yläosasta tuli erilainen kuin siinä, ja no... se on vieläkin hieman kesken. Tarkoitus on tehdä jonkinsortin kuminauhaviritys, mutta neulat on meillä liian pieniä siihen kuminauhaan, mikä meillä olisi siihen. Näissä kuvissa ja käytössä olen vielä viritellyt hakaneula systeemin.
 Kankaasta tykkään tosi paljon. Mustavalkoinen simppeli, mutta vinkeä kangas. Saan takuulla siitä monenmoisia asuja! Kankaan liukkaus soveltuu myös kenties juhlevampaankin käyttöön.
 

Pari kertaa olen nyt pitänyt mekkoa ihan julkisesti. Voi turkanen sitä päivää, kun laitoin kouluun tuon :D Punainen mummolaukku rinnalla, neuletakki päällä ja nilkkurit haravoiden kuljin käytäviä harppojen. Murtteilla puhuen ja "hellanlettas näitä lapsosia" puhellen meni sen päivä. Kyllä vaatteet immeiseenkin vaikuttaa, ja hieman ylivanha olo oli silloin. Ja mikäs olisikaan parempi vapaa-ajan vietto paikka tälläisinä päivinä? No tietysti mummoilu mummon seurassa!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kuinka saada rikki kookospähkinän?

M. A Numminen. Mies, joka osaa tehdä hulluimmat lastenlaulut ikinä. Mutta, en sentään kookospähkinöitä särkemään rupenut. Olisihan silloin talokin jo mäsänä, vai mitä Numminen? ;) Kaksi kaveria tuli katsomaan meille Anne Frankin päiväkirja- leffan, jota varten halusin nopeasti tehdä jotain. Äidin "Kotiruoka" - kirjasta selasin reseptejä. Kookosviipaleet kuulostivat hyviltä, jotka sitten pikaseen leivoin, lisäten hieman kaakaota.


200g rasvaa
1dl sokeria
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
1dl kookoshiutaleita
(kaakaojauhetta)

1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. 2. Muotoile leivinpaperin päälle 4 tankoa ja paina hieman litteiksi. Voitele tangot munalla ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita. 3. Paista 175 asteessa 10-15min.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Rikki revitty risti

Risti. Tärkeä symboli, joka monille ilmaisee vain kaunista korua. Minulle asia täynnä rakkautta, uskoa, luottamusta, rauhaa, turvaa... Alunperin täydellinen risti, on revitty pahuuden ja tekojemme kautta rikki. Sirpaleet kootaan yhteen, ja saamme sen yhteen pyyntömme kautta. Anna anteeksi, tahdon takaisin.

 Paita, jota muutaman kerran pidin sai kokea pari päivää sitten jatkotuunauksen. Muistatteko Risti-tuunauksen? Tällä kertaa takaosa sai kyytiä. (Enkä usko, että tämä oli vieläkään viimein vaihe tälle paidalle ;)) Idea tuli lähes puhtaasti Minä itte - blogin inspiraatio kokoelmasta. Ristireikäpaita! Siihtiä! Ja eikun tekolistalle.

 Pitkään jouduin miettimään ja etsimäänkin kotoa sopivaa paitaa, kunnes tajusin, että se löytyisi lähempää kuin luulin. Mikäs se haittaa, jos tuunaa samaa paitaa usseesti?
Kuvioin todella suurpiirteisesti paidan takaosaan mustekynän ja viivoittimen avulla neliöitä ja reilun kokoisen risti-kuvion. Leikkelin saksilla niitä ja mietin sopivaa kokoa. Lopputulos valmistui. Ja samalla jokakertainen "eiii ajattelemattomuuteni". Olin suunnitellut mustekynällä paidan oikealle puolelle kuviot, joista jäi ylimääräisiä neiliöitä selvästi näkyville.

Täytin lavuaarin vedellä, heitin paidan siihen ja lisäsin saippuaa, pesupulveria ja pesuainetta. Hankausta ja hampaidenkiristelyä. Sieni avuksi ja hankasin ja liotin. Luulin jo, ja äitinikin luuli, etteivät ne lähde. Mutta. Kylläpä lähtivät! Ja ihan kaikki! Jes! SItten vain kuivumaan ja silittämään ja se valmistui.

Ja tähän tuunaukseenhan ei tarvinut muuta kuin sakset, kynä, viivoitin.

karjalanpiirakoita

Varsinainen mummoilupäivä oli tässä. Aamulla suuntasin kirkkoon ja kerhonohjauskoulutukseen. Kotona perinteinen meininki jatkui extempore karjalanpiirakoiden teolla. Halusin kokkeilla puolitetulla annoksella, kun en koskaan ollut tehnyt niin en tiennyt, kuinka raskasta niitten teko olisi. Mutta, eihän se loppujenlopuksi aikaa kovin vienyt, kun riisipuuroakin oli jäänyt aamusta silloin. mutta tästä ohjeesta tullee ohjeenmukkaan 30-40 kpl. Ohjeen otin "Hyvää ruokahalua! Kotikokin parhaat leivontaohjeet"- kirjasta.

 Kuori: 2dl kylmää vettä
1tl suolaa
4dl ruisjauhoja
2sl vehnäjauhoja
1rkl voita tai ruokaöljyä
 1. Sekoita jauhot suolalla maustettuun veteen. Lisää rasva ja vaivaa notkeaksi taikinaksi. Valmista tässä välissä riisipuuro (2½dl puuroriisiä, 2dl vettä jne..) 2. Leivo taikina tangoiksi ja jaa taikina 30-40 palaan. Pyöritä palat ja litistä kakkaroiksi. Peitä ne muovilla, etteivät kuivu.
  3. Kauli kakkarat erittäin litteiksi ja pinoa limittäin työalustalle ja ripsuta runsaasti ruisjauhoja väliin.
 5. Aloita täyttäminen. Lisää riisipuuroa levyjen keskelle ohuesti jättäen reilusti tilaa reunoille. 6. Taittele reunat sisäänpäin ja rypytä ensin sivut ja lopuksi päät.
 7. Paista mahdollisimman kuumassa uunissa sen verran, että piirakat ruskistuvat ja kypsyvät pohjalta ja pinnalta. 8. Kuumenna vesi ja lisää siihen voita. Ota pelti uunista ja sivele piirakat vesi-voiseoksella joko vain pinnalta tai myös pohjasta. Pane voipaperin väliin, puhtaan liinan sisälle pehmenemään.
Eihän ne nytt mualiman kauneimpia ollut, mutta enskertalaisena suan olla tyyttyväinen. Eikä se ulkonäkö niin, vaan se maku! :) Joten elkee tuskailku rypytyksien sun muiden kanssa, ne oppii ajankanssa. Minä tuskin koskaan opin tekemään mitään kauniisti, ja jälkeni tunnistetaan varmasti aina sen huolimattomuudesta, mutta siinäpä voi taitoja jakaa; minä teen taikinan ja maun, sinä kauniin ulkomuodon.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Putoaminen

Kaikki muut tiesivät. Kuiskuttelivat keskenään ja puhuivat siitä. Ai sinä olet hänen lapsenlapsensa? Lisää kuiskuttelua, juoruiluja ja salailua. "Ethän kertonut pojalle mitään? Hyvä, se olisi liian kova paikka hänelle..."

Lucas Beige, teinipoika joutuu kärsimään natsisaksalaisen isoisänsä teoista. Pojalle ei olla kerrottu mitään, mutta muiden salaperäisyys saa hänet uteliaaksi. Kesänvietto maalla isoisän talossa tarjoaa loistomahdollisuuden siihen. Lucas tutustuu juutalaistyttöön, joka tietää kaiken isoisän menneisyydestä. Menneisyys on myös uhka Lucakselle. Maassa elää uusnatsilaisia,jotka ihannoivat Lucaksen isää. Tämän johdosta alkaakin kierre, joka muuttaa hänen elämänsä pysyvästi...


Belgialaisen Anne Proovostin kirja tarjosi erilaisen ja jännitävän lukukokemuksen. Se pisti miettimään, kuinka nykyäänkin nuoret voivat kärsiä isiensä teoista, ja mitä kaikkia vaikeuksia se aiheuttaa.
 Kirjan kannesta saa aika tylsän, vanhan ja epäkiinnostavan kuvan, ainakin itsellä. Mutta todellakin suosittelen sitä muille! Etenkin, jotka pitävät historiasta, natsi-juutalaisvaino ajan tapahtumista.