torstai 18. elokuuta 2011

Muovipussikude

Jokin aika sitten sain tavata itselleni uuden tuttavuuden mummolan kätköistä, muovipusseista tehdyn kuteen. Helppo, ekologinen, halpa ja kaunis on tämä kude. Aloin kutomaan sillä uutta omanhuoneeni saman tyylistä mattoa, kuin tein aiemmin tekemäni matto. Hih... katsotaan milloin se valmistuu. :)





lauantai 13. elokuuta 2011

Viininpunainen villaliivi

Keväällä aloitettu, kesällä lopetettu lähes jokavuoden ajan villaliivi on vihdoin nyt esittelyssä. Kaava on Suuri Käsityö lehden huhtikuun numeron ohjeella tehty, pieniä muutoksia lisäillen. Liivi on minusta kaunis, mutta raskas. Sen olkahihat tipahtavat siis tosi helposti, jolloin se jää vain roikkumaan vyötärökaitaleesta. :( Tämä on siis ns. rauhallisiin menoihin. Liivissä vaikka ei ole koko hihoja, on se minusta tosi lämmin. Silti sitä voisi pitää myös kesällä.

Aivan helpolla en tämänkään liivin kanssa päässyt... Aloitin työn innokkaasti huhtikuun puolivälissä. Ohje oli aika monimutkainen tai aivoni eivät riittäneet ymmärtämään sitä. Tein työtä monta kymmentä senttiä, vasentapuolta puoleenväliin, kun tajusimme että olin tehnyt aivan väärin. Työ ei ollut kaventunut paljoa ollenkaan. Ei siinä auttanut muu kuin harmilla purkaa alkuun... :( Noh uusi motivaatio löytyi onneksi pienen tauon jälkeen ja joskus sain tämänkin valmiiksi. :)

Huh... Eilistä ennen alkoi koulu. Jännää, että nyt jo on viikonloppu, kun kaks päivää kerettiin vaan koulua käydä. :D