torstai 23. lokakuuta 2014

Tyttö ja Helmikorvakoru

"Olin kävellyt tätä katua pitkin koko ikäni, mutten ollut koskaan ennen ollut niin tietoinen siitä että koti jäi selkäni taakse. Mutta kun pääsin kadun päähän ja käännyin pois perheen näkyviltä, minun oli hiukan helpompi astella määrätietoisesti ja katsella ympärilleni. Aamu oli vielä viileä ja taivas levittäytyi matalana Delftin ylle kuin harmaanvalkoinen lakana, sillä kesäaurinko ei ollut vielä riittävän korkealla polttaakseen sitä pois." s. 21

Vuonna 1664, 16-vuotias Griet lähtee lapsuudenkodistaan palvelutytöksi taitelija perheeseen. Hän saa vastuullisen tehtävän siivota kuuluisan taidemaalarin Johannes Vermeen ateljee, jonne kenelläkään perhee jäsenellä ei ole asiaa. Jokainen esine, minkä Griet aikoo pyyhkiä, pitää mitata tarkoin ja laskostaa täysin oikein, jottei kallisarvoisten taideteosten mallit menisi pilalle. Griet tekee työnsä hyvin, vaikkei kaikki pidäkään hänestä ja osa perheen lukuisista lapsista, yrittävät saattaa hänet vaikeuksiin. 

Griet joutuu piikana kuvioihin, mistä kukaan muu ei saa tietää. Hänellä on salaisuuksia ja sopimuksia, mihin hänellä ei ole valtaa sanoa mitään. Hänhän on vain nuori, kaunis, suurisilmäinen piikatyttö.


Tracy Chevalierin luoma kertomus perustuu Johannes Vermeerin kuuluisaan "Turbaanipäinen tyttö"- tauluun. Tuo turpaanipäinen tyttö on Griet. Kirjassa esiintyy lukuisia muitakin Vermeerin kuuluisia maalauksia, joten se tarjoaa annoksen taidehistoriaa mielenkiintoisella tavalla. Kirjan yksi päähenkilö pariskunta on myös Rijksit, jonka niminen on myös Amsterdamin Rijksinmuseo, missä suurin osa Vermeerin tauluista nykyään sijaitsee.

Kolmen viikon Hollannin opintomatkallamme, vierailimme yhden iltapäivän ja illan Amsterdamissa. Aikaa ei ollut käydä turistikohteissa, mutta kävimme tietämättöminä Rijksinmuseon aulassa ja myymälässä. Kuulimme myös maailman ihaninta katuviulunsoittoa. Vielä tuolloin en arvannut, missä olimme käyneet. Tuon upean talon sisuksissa olisi ollut upeat Vermeenin taulut, mistä pari päivää Amsterdamin vierailun jälkeen aloin lukemaan. Olen silti niin iloinen, että pääsin edes lähelle tauluja. Joku päivä matkustan vielä uudestaan Hollantiin, ja vierailen niissä turistipaikoissa, minne en tällä reissulla kerinnyt.




maanantai 20. lokakuuta 2014

Lentäen elämään

Lennän uusiin ulottuvuuksiin
lennän korkeammalle kuin uskalsin kuvitella
lennän - ja tiedän olevani turvassa.


Lennän unelmasta unelmaan,
lennän ajatuksista ajatuksiin
lennän tunteista tunteisiin
- tietäen jokaisen niistä olevan totta.

Lintu hauras pienoinen olen, 
Isän kädet suojanani
tietäen olevani turvassa.


Mikä elämä tämä on
mikä suunnaton seikkailu
etappi etapilta eteenpäin kuljetaan,
rukoillen ja kysellen askeleita
Sinä tiedät parhaiten,
sinä ohjaat kulkien.


Pieni olen
hauraskin
mutta Isän käsissä
vahvin.


Lennän korkeammalle
lennän vapauteen
lennän iloon ja onneen
lennän hymyillen
lennän sun
-  suureen rakkauteen.

( Kuvat Hollannin 3vk opintomatkalta. )

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kun Ana anasti ananaksen

On tiettyjä asioita, mitä vain rakastaa, vaikka vielä pienenä vannoi vihaavansa koko loppuelämän niitä. Minä noukin pitsan päältä aina kaikki ananakset pois, enkä tahtonut niitä mihinkään. En, ennen kuin vahingossa maistoin ja huomasin rakastavani niitä. OI, niitä raikkaita ananaspaloja!

Joskus alkusyksystä kaivelin leipomislaatikoitamme ja löysin monta purkkia ananasta. Leipomisinnon ollessa päällä päätin muokkailla valmiita muffiniohjeita ja luoda omanlaisen ananasmuffinit. Ananaksen tuoma raikkaus säilytti nämä tuoreina yllättävän kauan. Ja mainioiksi retkiherkuiksi ne kävivät myös luontotapahtumassa, Suomen luonnonpäivänä.


3 1/4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl inkivääriä
1tl kaardemummaa
0,5dl ruokakermaa
0,5dl kookoshiutaleita
0,5dl sokeria
0,5dl hunajaa
2 kananmunaa
150g margariinia
2dl ananaspaloja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva ja valuta ananaksista mehu pois. 2. Sekoita loput ainekset kuivien aineiden joukkoon. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista 175- asteessa n. 10 minuuttia.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Tilastotieteellinen todennäköisyys kohdata se oikea


Kun näin ensimmäisen Jennifer E. Smithin kirjan kannen, ajattelin sen olevan tietokirja. Lukiessani takakannen ajattelin kirjan olevan yliromanttisen hempeä kirja, joka ei kiinnostaisi. Meni kuitenkin kaksi vuotta, kun tartuin kirjaan kirjastossa ja otin sen matkalukemisekseni Hollannin matkaa varten ja ihastuin siihen. Ja voisiko olla täydellisempää lentolukemista, kuin kirja mikä tapahtuu suurimmaksi osaksi lentokoneessa?


"Tiedänkö, mitä haluan, Hadley miettii. Hän haluaisi mennä kotiin. Hän haluaisi, että koti olisi entisellään. Hän haluaisi olla matkalla mihin thansa muualle kuin isänsä häihin. Hän haluaisi olla missä tahansa muualla paitsi tällä lentokentällä. Hän haluaisi tietää pojan nimen."

Hadleyn vanhemmat ovat eronneet ja hänen isänsä on menossa uusiin naimisiin Lontoossa. Hadley ei ole koskaan nähnyt isänsä uutta vaimoa, mutta vihaa häntä jo ennakkoon. Kukaan ei voi olla niin ilkeä ja paha ihminen, kuin uusi äitipuoli joka vei häneltä isän. Mikään muu tapahtuma ei voi olla niin kamala, kuin matkustaa toiselle puolelle maapalloa juhlimaan isän uusia häitä. 

Kun Hayley myöhästyy lentokoneesta, tiputtaa matkalaukkunsa, melkein myöhästyy isänsä häistä, alkaa sattumuksien sarja ja seikkailu, mitä Hayley ei tule koskaan unohtamaan. Hayley joutuu pohtimaan todella, mitä hän haluaa. Hän joutuu nielemään ylpeytensä ja myöntämään haluavansa niitä asioita, mitä ennen vihasi. Ja ennen kaikkea pohtimaan todennäköisyyksiä: Kuinka suuri todennäköisyys on myöhästyä lennosta juuri, kun pitäisi olla ajoissa? Kuinka suuri todennäköisyys on tiputtaa kaksi kertaa matkalaukkunsa? Kuinka suuri todennäköisyys on tavata - se juuri oikea?

Kirja oli söpö ja helppo lukuinen. Siinä oli nokkelaa huumoria ja ihanan aitoja tunnekuvauksia. Vaikka tarina kuulosti elokuvamaiselta, oli se silti kirjoitettu ihanan arkisesti. Ihanan kevyttä matkalukemista ja varmasti rentouttavaa!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Puolukkaomena kukko

Minä en ole koskaan rakastanut puolukoita. En ole koskaan himoinnut niitä, enkä tuntenut iloa niiden olemassa olosta meidän pakastimissamme. Väreinä ja silmänruokana ne ovat aina miellyttäneet tuman punaisina hehkuvina palloina, mutta mahalaukkuuni en ole niitä huolinut.

Minä tahtoisin oppia rakastamaan uusia luonnon antimia. Tänä syksynä rakastuin ja suorastaan himoitsen mustaviinimarjoja, punaviinimarjoja ja karviaisia. Niitä marjoja, joita lapsena vihasin.

Tänä syksynä tahdon opetella lisää rakkauksia. Puolukoihin en vielä koske pelkästään, mutta leipomuksiin ne kelpuutan ja ihan mielläni. Odotin jopa puolukkasatoa päästäkseni tekemään Pirkan kukkoa. Ja tänään sen tein. Syöden hymyillen ja nautiskellen.

Ehkä joskus syön näitä pelkästäänkin - tai sitten en. Mutta seuraava kohde onkin sitten lakka.




200g voita
1dl sokeria
3dl ruisjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
500g omenoita
4dl puolukoita
3/4dl sokeria
1/2rkl perunajauhoja
1tl kanelia

  • 1. Sekoita pehmeä rasva ja sokeri keskenään. Lisää ruis- ja vehnäjauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita murumaiseksi taikinaksi. Painele taikinasta reilu puolet korkeareunaisen uunivuoan pohjalle ja reunoille.
  • 2. Leikkaa omenat, joista on poistettu siemenkodat, pieniksi kuutioiksi. Lisää omenakuutiot ja puolukat kerroksittain vuokaan.
  • 3. Ripottele pinnalle sokeri-perunajauho-kaneliseos. Peitä pinta lopulla taikinalla ja painele se tiiviiksi kerrokseksi jauhoja apuna käyttäen.
  • 4. Paista 200 asteessa 50-60 minuuttia. Peitä vuoka leivinpaperilla paistamisen lopussa, jos pinta näyttää tummuvan liikaa. 
  •  
  •  
  •  
  •