maanantai 20. kesäkuuta 2016

Enkelien suojatti

"Lukukausimaksujen, koulukirjojen kallistumisen ja lisääntyvän juutalaisvastaisuuden vuoksikoulunkäynti kävi yhä kurjemmaksi ja sen jatkaminen kyseenalaiseksi--- Tiesin, että edessä oli pitkä talvi niukkaakin iukemmin ruoka-annoksin täyteen ahdetussa, ala-arvoisessa asunnossa ja seurana ainainen pelko siitä, milloin Gestapo koputtaa oveen. Yhä useammat juutalaiset pelkäsivät ollenkaan lähteä kadulle."


Vasta ensimmäisellä luokalla oleva Anita Dittman joutuu kokemaan ensimmäiset Natsien ja 2 maailman sodan merkit, 1933. Vuosi vuodelta sota pahenee ja vainot juutalaisia kohtaan. Juutalaisperheenä Dittmanit joutuvat piiloutuvaan milloin tuttujensa luokse, milloin kellareihin, kunnes koko perhe joudutaan erottamaan - toiset pakkotyöhön, toiset turvaan Englantiin.

Anita rakastaa paikallista seurakuntapastoriaan, jonka avulla hän tutustuu kristinuskoon. Tytön elämä muuttuu vähitellen, ja tuntuu kuin enkelit suojelisivat häntä erityisellä tavalla. Vaikeuksien tullessa, Anitan usko ja toivo vain kasvavat ja hän pitää rohkean päänsä. Tapahtumat johdattuvat ihmeellisesti, eikä apu tule koskaan liian myöhään.

Jan Markell on kirjoittanut tositarinan Anita Dittmanin elämästä uskottavasti ja rohkaisevasti. Tarina kertoo lähes päiväkirjamaisesti Anitan elämästä 7- vuotiaasta aina täysi-ikäisyyteen saakka. Anitan asenne ja usko ovat rohkaisevaa luettavaa, ja kirja opetti ja antoi itselleni paljon. Vaikka olosuhteet olivat lähes toivottomia, eikä inhimillisin silmin näe kuin pelkoa ja kuolemaa, jaksoi nuori tyttö elää ja uskoa.

Kirja opettaa meitä tänäkin päivänä uskoon ja toivoon. Kirjan luettua tulee jopa naurettava olo siitä, miten monesti laittaa olosuhteiden syyksi oman huonon olon ja kiittämättömyyden. Kirja opetti jälleen historiastamme, tapahtumista ja elämästä, minkä keskellä niin moni joutui elämään. Kirjasta tuli etäisesti mieleen "Anne Frankin - päiväkirjat", sen päiväkirjamaisuuden ja aiheen myötä. Jossakin mielessä tämä kuitenkin tuntui paremmalle ja opettavaisemmalle, kuin tuo ikiklassikko tarina. Suosittelen lämpimästi etsimään tämän vanhemman kirjan käsiinne!

Minulle selvisi itseasiassa, vasta kirjan viimeisillä sivuilla, että tarina oli tosikertomus. Luulin tarinaa fiktiiviseksi. Googlailin vielä varmistukseksi, ja todentotta Anita Dittman oli elänyt 2 maailmansodan aikana, ja selvinnyt siitä ihmeen kaupalla. Uskomaton tarina.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tunnoton

Silmät näkevät värit
korvat kuulevat äänet
nenä haistaa tuoksut
- mutta mikään ei tule sisälle



Tunteet tietävät tunteet
muistot muistavat menneen
suu tietää maut
- mutta mikään ei tunnu sisällä



Huulet hymyilevät kauniisti
kieli tuottaa ystävällisyyttä
kädet ojentavat avuliaasti
- mutta mikään ei silti tunnu kivalta. 

Tieto tietää tulevasta
haaveet ajattelevat kaunista
sydän kaipaa vapautta
- mutta mikään ei tunnu oikealta.



Näen elämän
tiedän tulevan
tunnen toivon
- mutten ole minkään sisällä.



Milloin astun elämään sisään
milloin saan takaisin aistini
milloin olen jälleen ihminen
milloin sydän lopettaa tuskan värinänsä
milloin saan takaisin elämän täyteyden
milloin en enää itke, vaan elän
kysyn vain
milloin

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Saisko olla grillattua marjapiirakkaa?

Vapunaatonaattona koitti koulussani toisiksi viimeinen ammatiosaamisen näyttö. Olin jo koko opiskelujeni ajan suunnitellut eri näyttöjäni aina opiskelujemme ohessa, mutta oikeastaan lähes kaikki suunnitelmani Maastossa ruokailua kohden piti hylätä, saadessani selville minulle annetun asiakasryhmän. Nuorena naisena ja kasvissyöjänä, olin aiemmin pyöritellyt rentoja katuruokia ja kasvisruokia nuotiolla tehtäväksi, mutta tulevat asiakkaani vaatisivat juuripäinvastaista; mahdollisimman hienoa ja lihaista. Kyseessä oli lähes kolmenkymmenen hengen miehinen yritysporukka, jossa edustaisin koko oppilaitosta ja koulua. Ei todellakaan siis mikään helppo ja luonnollinen asetelma minulle.

 Täytyy sanoa, että kovan haasteen tämä näyttö minulle aiheutti. Rymä oli todella suuri verrattuna mihin olin tottunut, se olisi vaativa, sekä satuin valitsemaan ruokalajeiksi ruuat, joita en ollut koskaan aiemmin tehnyt nuotiolla (tätä ei sitten mainostettu ennakkoon... ). Yhden ainoan kerran testasin grillissä marjapiirakan tekoa, mutta muuten kaikki oli uutta nuotiolla. Kun oli kyse vielä hienosta miesporukasta, piti ottaa huomioon, ettei ruuat saaneet olla tyypillistä terveyspiiperrystä. Minä en ole tottunut käyttämään voita tai sokeria leivonnassa lähes ollenkaan, ja nyt minun piti asiakkaiden tähden käyttää niitä. Riskiä oli siis siinäkin, osasinko laittaa niitä tarpeeksi. Jos ei ole tottunut kokkina makeaan, on todella vaikea arvioida, mikä "makeus" on sopivaa siihen tottuneelle.

Hyvin kuitenkin näyttö sujui, ja ruuat onnistuivat. Paljon säheltämistä, mokailuja ja unohtelua tapahtui, mutta pääasiat onnistuivat; aikataulut eivät pettäneet, ihmiset saivat ruokaa ja se maistui.

Koko menuuta en tänne jaa, ja lisää kertomuksia näytöstä voi lukea opintoblogistani, mutta marjapiirakan ohjeen kerron. Tässä siis grillattua ja nuotiopaistettua marjapiirakkaa! (Ja totta kai voitte tehhä tätä kotonanne uunissa)

Marjapiirakka:
1kpl - 8-12hkl

Pohja:
3dl Grahamjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1dl rahkaa
50g pehmeää margariinia
0,5dl hedelmäsokeria
Kardemummaa

Täyte:
600g Marjoja
0,5dl perunajauhoja
0,5dl hedelmäsokeria
50g mantelilastuja

1. Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Painele voidellun foliolle. Paista nuotiolla n. 10min.
2. Sulata marjat ja sekoita joukkoon perunajauhot ja sokeri. Levitä marjaseos piirakkapohjalle. Jatka
paistamista n. 30-35min. Tarjoa vaniljakastikkeen kera.


torstai 12. toukokuuta 2016

Vihreän linnun salaisuus

"Oi vihreä lintu, joka sinut näkee, hän iloitsee -
Sinun isäsi surmasi sinut ja tätisi laittoi sinut pataan,
mutta sisaresi, Suitsukkeen oksa, asetti sinut yrttiastiaan,
ja sinä heräsit jälleen henkiin." s. 29 

Juudeassa ja Syyriassa kiertää taru vihreästä linnusta, joka Feenixin tavoin herää henkiin ja kantaa sisällään ikuisen elämän salaisuutta. Monelle tarina on vain tarua ja satua, mutta beduiiniprinssi Mi'kaelille se on salaisuus, jonka hän tahtoo selvittää. Kuoleman ehdottomuus, olemassaolo ja valta ihmiseen ei pääse Mi'kaelin ymmärrykseen, jolloin taru kuolemattomuuden salaisuudesta antaa turvaa. Tämä taru on myös syy hänen pitkälle pakomatkalleen, jossa oma heimo ja uusi suku on kääntänyt vihansa hänen päälleen.

Mi'kal on beduiiniprinssi Israelin Juudan heimossa, jonka elämän historiaa varjostaa salaisuudet, joita hänelle ei ole kerrottu. Mi'kalin isä murhattiin pojan syntymisen jälkeen mustasukkaisuudesta, eikä tuon ajan kulttuurissa naisella ollut oikeutta olla vastustamatta murhaajan kosintaan. Parempihan olisi elää miehen jonkun miehen kanssa, kuin jäädä yksinhuoltajaksi pienelle pojalle. Mi'kalin ja hänen isäpuolensa suhde ei ole mutkaton, vaan sisältää väkivaltaa, sortoa ja kateutta. Viimein kaikki johtaa Mi'kalin karkumatkaa kauas Juudeasta.

Kertomus sijoittuu 30 jkr ajanjaksoon, jolloin Juutalaiset odottivat luvattua Messiasta. Samalla se jakoi ihmiset kahteen kastiin, sillä jotkut olivat kuulleet Israelissa asuvasta Jeesus Nasaretilaisesta, joka kutsui itseään Juutalaisten kuninkaaksi ja Messiaaksi.Tämä merkillinen mies kiinnosti myös nuorta Mi'kaelia, sekä hänen äitiänsä. Pakomatkallaan hän tapaa myös monia ihmisiä, jotka olivat itse nähneet ja kuulleet Jeesuksesta ja Hänen ihmeistään.

Alberta Hawsen kirjaa kuljettaa lukijaa mukana syvälle Juudean maaperälle. Hän kirjoittaa taitavasti fiktiivistä tarinaa yhdessä historiallisten totuuksien kanssa, värittäen sitä keksimillään hahmoilla ja tarinoilla. Näkökulma Raamatun kertomuksiin on erilainen ja mielenkiintoinen, kun asiaa tarkastellaan ulkoapäin ja sivullisten kertomuksina. Ne herättävät myös omia ajatuksia ja kyseenalaistavat omaa uskoa, missä roolissa todella olisin itse ollut, jos olisin elänyt tuona ajanjaksona? Mitä itse olisin ajatellut, jos olisin kuullut tapahtumista?

Hawsenin kirjasta ei puutu romantiikkaa eikä seikkailua. Kepeät ihastumiskohtaukset värittävät tarinan hurjaakin menoa ja tuovat tarinan lähemmäksi lukijaa. Kirja muistutti tyyliltään kovasti Simon Scarrowin Kladiaattoria.



maanantai 2. toukokuuta 2016

Taistelija

Minä taistelen sitä vastaan
taistelen, vaikka sattuu
lyön veitsen iskut syvälle
nauran makeasti sille pirulle
minuahan et hallitse

Menen ja teen
vaikka se pelottelisi
olen ja jään
vaikka se ahdistelisi
vaikeroin, itken ja ahdistun
mutta silti menen ja olen




Minä tahdon taistella
tahdon olla voittaja
tahdon selviytyä ja näyttää
että tämänkin voi voittaa

En tahdo jäädä enää makaamaan
en tahdo tyytyä valitukseen vakavaan
tahdon kiusata pirua
ja pelästyttää peikkoa
toimimalla vasten sen tahtoa



Vaikka se huutaa ja kiljuukin
kun olen tottelematon kulkuri
en välitä
huudan kovempaa
raivoan uudestaan
mutta sille peikolle
minä en luovuta
Minä taistelen
Yritän edes
Ja joku päivä voitan sen